Pääkirjoitus: Kaksi Suomea?

Kävin pohjoisessa synnyiseudullani. Sielläkin virisi keskustelu maahanmuuttajista ja turvapaikanhakijoista. Huomasin, että helsinkiläisenä katson asiaa aivan eri vinkkelistä kuin 20 000 asukkaan pohjoisella paikkakunnalla elävät ihmiset.
Nyt jo aikuiset lapsemme leikkivät jo päiväkodissa monista eri kulttuureista lähtöisin olevien lasten kanssa. Ihonväriä he eivät edes huomanneet. Kotikadullamme puhutaan monia kieliä, ja lähikaupan kassalla istuu useammin joku muu kuin suomalaiselta näyttävä elovenatyttö tai -poika.

Kun ajan metrolla keskustaan, matkustajista lähes poikkeuksetta puolet näyttää siltä, etteivät he ole syntyneet Suomessa. Se ei tunnu minusta miltään muulta kuin normaalilta.
Ymmärrän hyvin myös muualla Suomessa asuvien näkökulmaa maahanmuuttajiin. Jos pieneen maalaiskuntaan ilmestyy yhtäkkiä satakunta vieraan kulttuurin edustajaa, vaikutus näkyy selkeämmin kuin yli 600 000 asukkaan Helsingissä, missä vuoden 2016 alussa oli lähes 90 000 ulkomaalaistaustaista asukasta ja pitkä historia kansainvälisyydessä.
Hädässä olevia on autettava. Viranomaisten tehtävä on löytää tulijoiden joukosta ne, jotka saattavat olla jollain tavalla vaaraksi yhteiskunnallemme.
En haihattelisi sillä ajatuksella, että ulkomaalaisten tulo Suomeen joskus loppuu. Päinvastoin. Lähi-idässä riittää kriisejä, Kiina saastuu, Venäjän talous horjuu ja Afrikasta loppuu vesi. Meillä on puhdas ympäristö ja vakaat olosuhteet. Tulijoita riittää jatkossakin.