Timo Soinin gradu oli perussuomalaisuuden käsikirja
Lueskelin aikani kuluksi Timo Soinin pro gradu -työn Populismi – politiikkaa ja poltinmerkki: SMP:n roolinmuutos (Helsingin yliopisto, valtio-oppi, 1988) On hämmentävää, miten perusteellisesti 25-vuotias Soini analysoi populismia ja miten tarkasti hän jo vuonna 1988 vähintäänkin alitajuisesti suunnitteli perussuomalaista kansanliikettä.
Gradu on kiinnostavaa luettavaa myös sen vuoksi, miten Soini käsittelee siinä ”mukautuvan populismin” käsitettä Suomen Maaseudun Puolueen vaiheiden kautta. Nyt Perussuomalaiset on hallituksessa, kuten Smp aikoinaan. Valta ja vastuu kesyttivät Smp:n populismia ja puolueen kannatus laski. Gradussaan Soini pohtii, miten puolueen suosio saataisiin käännettyä uuteen nousuun. Samaa pohdinta hänellä on varmasti meneillään nyt, kun hallitusvastuu on sulattanut jytkyä.
Gradua tehdessään Timo Soini johti Suomen Maaseudun Puolueen nuorisojärjestöä. Hän oli liittynyt puolueen jäseneksi 16-vuotiaana ja sai seurata läheltä Veikko Vennamon värikästä populistipolitiikkaa. Vennamolla on suuri rooli myös Soinin gradussa. Opinnäytteensä sisältöä Soini pääsi hyödyntämään Smp:n viimeisessä puolueohjelmassa 1992. Hän määritteli tuolloin puolueensa linjan ”suomalaiskansalliseksi populismiksi”.
Timo Soinin gradun mukaan populismi syntyy niiden ihmisten keskuudessa, jotka tuntevat olevansa vallankäytön ulkopuolella ja jotka pelkäävät joutuvansa kehityksen jalkoihin. ”Populismi on tämänpuoleista gospelia, ilosanomaa köyhille ja vaikeuksissa oleville”, Soini määrittelee.
Populismi on tyytymättömyyden purkautumiskanava. Se on kansan aate, joka vetoaa perinteisiin arvoihin. Sille on tyypillistä nationalismi, menneisyyden ihannointi sekä vihamielisyys intellektuelleja kohtaan. ”Populistisen ideologian on oltava hyvin konkreettista, sillä tavallisen kansan on vaikea ymmärtää sivistyssanoja vilisevää metafyysistä tieteenfilosofiaa yhteiskunnan rakenteista”, gradussa sanotaan.
Soinin mukaan populismi on uskonnollista ja ”jonkin verran taipuvaista lievään rasismiin”. Luokkasotaa se ei lietso, eikä sitä voi leimata sen enempää oikeistolaiseksi kuin vasemmistolaiseksikaan. Populismi sympatisoi pienyrityksiä ja suhtautuu vihamielisesti ”rahamiehiä” kohtaan.
Populismilla ei ole tarkkaa ideologiaa, se on enemmän liike kuin puolue. Se painottaa moraalia enemmän kuin tarkkaa ohjelmaa. ”Populistinen puolue puhuu mieluummin asioista kuin aatteista”, gradussa sanotaan.
Populistinen demokratia on radikaalia demokratiaa, jonka tavoitteena on luoda kansalaisten mahdollisimman laaja itsehallinto ilman poliittisen eliitin väliintuloa. Tähän demokratiaan sopivat kansalaisaloitteet ja kansanäänestykset. Tässä kohtaa mieleen nousee väistämättä Iso-Britannian Brexit-äänestys jälkimaininkeineen.
Mystinen kontakti kansaan
Timo Soini erittelee gradussaan perusteellisesti sitä, millaisen johtajan populistinen liike vaatii. On kuin lukisi määritelmää Soinista itsestään: ”Populismi vaatii lähes aina karismaattisen johtajan tai intellektuelliryhmän johtajakseen.” Soinin mukaan populistijohtajan täytyy olla etevä poliittisessa retoriikassa ja kielenkäytössä, sillä hänen tehtävänsä on saavuttaa ”mystinen kontakti kansaan”. Veikko Vennamoa Soini kuvailee gradussaan sanoilla ”unohdetun kansan Batman”.
Populistijohtajalla täytyy olla tavallisen kansan elämäntapa. ”Hän on kansanomainen ihminen, johon on helppo samastua.” Raveja ja penkkiurheilua harrastava maisterisjätkä Espoosta istuu hyvin tähän määritelmään.
Soinin visio
Gradussaan Timo Soini sanoo, että perinteisen oikeisto/vasemmisto-”kvarkin” lisäksi poliittiseen käyttäytymiseen on tullut establishmentti/antiestablishmentti-”kvarkki”. Hänen mielestään tämä uusi tilanne avasi mahdollisuuden populismin nousulle. Soini enteili jo vuonna 1988, että nopea kansainvälistyminen ja pakolaispolitiikka antavat mahdollisuuden aatteellisen populismin nousulle.
Opinnäytetyö on kuin käsikirja perussuomalainen kansanliikkeen synnyttämiseen. Nuori Soini kirjoittaa ”Kelkasta pudonneita riittää. Populismi on itsensä syrjäytyneiksi tuntevien aate. Vähäväkiset ovat muuttaneet maalta kaupunkilähiöiden pubikansaksi. Siellä ovat nyky-Suomen passiiviset itseensä sulkeutuneet jurnuttajat. Passiivisten ryhmä on altis kaikenlaiselle populismille. Pubikansakin puhuu politiikkaa. Vieläkö vanha suusta suuhun -menetelmä pienin muutoksin sittenkin toimisi?” Toimihan se.
Mukautuva populismi
Timo Soinin pro gradu -työssä kuvaillaan Suomen Maaseudun Puolueen vaiheita kansansuosion noususta hallitusvastuun aikaan. ”SMP:n populismi kului käytössä. Valta ja vastuu olivat kesyttäneet sitä”, Soini kirjoittaa. Puolue sai hallituksessa ollessaan läpi omia tavoitteitaan, mutta sen kannatus romahti. Puolue siirtyi mukautuneen populismin aikaan.
Soini siteeraa gradussaan Pekka Vennamoa, joka sanoi, että ”ministerin pallilta voi parhaiten vaikuttaa”. Nyt Soini on itse ministerin pallilla ja pystyy varmasti vaikuttamaan maan asioihin. Suosiota hallitusvastuu sultattaa.
Gradussa on myös Soinin kiinnostava huomio siitä, että vastuun aiheuttaman kesyyntymisen jälkeen ”puolueen sisälle jää häiriköitä, jotka eivät kuitenkaan tule pääsemään hallitsevaan asemaan. Tällainen puolueen sisäinen keskustelufoorumi on jopa hyödyllinen, jollei sitä puolueen johdon taholta tukahduteta. Sen kautta voidaan kokeilla ideoita.”
Soinin opinnäytetyön mukaan populismi on ”joustava aate, joka pystyy uudentamaan itseään”. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, miten Soini lähtee uudentamaan perussuomalaista aatemaailmaa nostaakseen sen kannatusta. Aloite 60 vuotta täyttäneiden pitkäaikaistyöttömien päästämisestä eläkkeelle lienee yksi askel askel tähän suuntaan.