Aloitan totuudella: en pidä koirista. Pelkään aina, että ne purevat, enkä luota niihin oikein muutenkaan. Niitten vispaavat hännät hermostuttavat minua.
Tämä on sosiaalinen ongelma. Koirista pitämätön ihminen vaikuttaa helposti sydämettömältä, sen takia esitän joskus koirien ystävää.
Mutta kyllä minullakin on sydäntä esimerkiksi kissoille ja muutamille lapsille.

Koirat kuulemma vaistoavat, jos joku ei pidä niistä, ja pysyvät kaukana.
Ei pidä paikkaansa. Ne nimenomaan vainoavat niitä, jotka eivät välitä koirista, yrittävät käännyttää heidät väkisin koiraihmisiksi.
Se ei kuitenkaan onnistu hyppimällä heitä vasten.
Eikä koirille riitä mikään. Jos niitä esimerkiksi tervehtii ystävällisesti, ne jättävät sinut sekunniksi rauhaan. Sitten ne haluavat tervehtiä uudelleen.
Kun joku on hankkinut koiran, asiaa kohtaan täytyy osoittaa kiinnostusta. Mikä sen nimi on? (Väliä?) Minkä rotuinen se on? (Aivan sama, en ymmärrä kuitenkaan.) Nukkuuko se teidän kanssa? (Totta kai, ainahan koirat tunkeutuvat avioparien väliin ja tuhoavat seksielämän.)
– Meillekin on nyt hankittu koira, aloitti kirjailijakollegani kerran kahvilassa.
– Älä vaan ala kertoa siitä mitään, sanoin nopeasti.

Pahinta koirissa on räksytys. Se levittää ympäristöön ahdistusta ja levottomuutta, turvattomuuttakin.
Erityisen raskas on tilanne, jossa koira kohtaa kadulla toisen koiran. Omistajat yrittävät epätoivoisesti kiskoa talutushihnaa, mutta koirat pääsevät aina paiskautumaan ulvoen toisiaan vasten.
Olen muuten kuullut keksinnöstä nimeltä sitruunapanta. Se on koiran kaulapanta, josta purskahtaa sitruunaa koiran silmille aina kun se alkaa räksyttää. Ilmeisesti sitruunapantoja ei juuri käytetä.

On minullakin ollut koira. Kun olin lapsi, meille hankittiin kettuterrieri nimeltä Terkku. Kerran se puri minua kasvoihin.
Myönnetään: halasin sitä väkisin liian pitkään. Ja nyt on ikuinen arpi nenän alapuolella. Ehkä luottamukseni koiria kohtaan loppui siihen.
Perheellemme tapahtui muuten se tavallinen tarina: ennen koiran tuloa sovitaan, että lapset lenkittävät sitä.
Niin me lenkitimmekin ensimmäiset pari viikkoa. Sitten se jäi. Olimme liian nuoria ja vastuuttomia koiran hoitajiksi.
Joskus koira unohtui ulos sateeseen. Se näky surettaa vieläkin. Anteeksi, Terkku. Ehkä olen ansainnut arpeni.

Olin kesällä yökylässä ystäväperheen luona. Heille oli juuri hankittu koira, joka olikin aika liikuttava tapaus. Alkuhyppelyn jälkeen se rauhoittui ja tyytyi katselemaan minua pää kallellaan.
Kun menin aamulla hakemaan mehua jääkaapista, kuulin olohuoneesta rapisevia askeleita.
Koira ryntäsi keittiöön ja alkoi hyppiä jalkaani vasten. Se nuolaisi minua reidestä. Pieni kieli reiden sisäpinnalla ei tunnu mukavalta kun on juuri herännyt. Sitähän voisi kutsua seksuaaliseksi häirinnäksi.

Pehmennys loppuun: pidän jonkin verran ystäväni Pinja-koirasta. Se on Espanjasta löytynyt pieni kulkukoira, joka pääsi hyvään kotiin.
Se on arka ja suloinen, ja ennen kaikkea se antaa ihmisen olla rauhassa.
Ja onhan koira monta kertaa yksinäisen ihmisen lohtu. Mutta antakaa meidän koirakammoistenkin olla rehellisesti sitä, mitä olemme.