Tein inventaariota kotosalla. Olin kuullut, että siisti ja romuton koti viestii asujansa mielenrauhasta. KonMari on ujuttautunut minunkin tajuntaani, vaikka en ole koko kirjaa koskaan nähnytkään.

Onpa luonani käynyt myös muinaisen villityksen feng shuin asiantuntija. Miten ihanasti olinkaan osannut osoittaa kasvit ja sängyn oikeaan paikkaan! Sitten oli vain odotettava, kuinka elämä ikään kuin luiskahtaa radalleen. Kai se sitten luiskahtikin, tuskin siitä mitään ääntä lähtee.
Ei tässä nyt sen suurempaa hässäkkää ole ollut. Onko se raiteilla olemista?

Inventaarion myötä ymmärsin olevani ihminen, josta tehdään tv-sarjoja. Olen keräilijä, hoarder. Istuskelin vaatehuoneen lattialla naureskellen puolikkaalle tyhjälle tupakka-askille, jonka olin saanut ihailemani yhtyeen roudarilta kutakuinkin vuonna 1985. Puolikas se oli siksi, että saimme sen ystäväni kanssa puoliksi. Miten ikinä voisin heittää tätä menemään?
Seuraavaksi käteeni osui t-paita, jonka olin saanut lahjaksi kavereiltani täyttäessäni 30 vuotta. Paita oli ääliömäisen mallinen ja siinä oli kuva minusta. En tietenkään koskaan käyttäisi sitä, mutta eihän sitä voi poiskaan heittää.
Kuin ei myöskään noin kahtasataa Tintti-, Lucky Luke- tai Asterix-sarjakuvakirjaa, joita en koskaan lue. Ne nyt vain pitää olla. Ja olihan isäni kuitenkin kerännyt ne vaivalla ja esipölyttänyt ne omalla vintillään. Aion antaa ne lapsilleni jatkopölytettäväksi.

Kyllä, ehdottomasti sain myös karsittua kaikenlaista! Olen jopa luopunut mökkivaateajattelusta, sillä itsetutkiskeluni on saavuttanut pisteen, jossa tiedän pukeutuvani mökillä aina samoihin sortseihin ja samaan paitaan. Niinpä karsin vaatteista ne, joihin en mahdu enää.
Olen myös tajunnut, etteivät vaatteeni kasva mukanani. En ole lainkaan innostunut ajatuksesta, että laihduttaisin, joten pois vaan, pikkuvaatteet! Myös rikki menneet tai tunnistamattomiksi vanuneet alusvaatteet saivat lähteä.
Ankaran tiivistyksen ja karsinnan jälkeen katsoin vaatekaappiani. Se oli tavattoman tyhjä. Minulla oli heikosti vaatteita. Sillä hetkellä asia ei vaivannut lainkaan.
Mennessäni seuraavana päivänä kaupungille palaveriin ne toiset housuni ja se toinen paitani päälläni tajusin, että olen nukkavieru eikä nukkavierua ihmistä ota kukaan tosissaan. Minun pitäisi ostaa vaatteita ja pitää niitä kylillä.

Äkkiä tajusin olevani tavattoman muodikas. Kuluttaminenhan on aivan 1900-lukua. Jopa H&M rakentaa lähitulevaisuudessa kuulemma uudet mallistonsa vanhoista vermeistään. Virttynyt on uusi musta!
Viestin vaatteillani olevani niin diippi (syvällinen), etten mitenkään jaksa piitata ulkoisesta. Haluan, että maailma pelastuu, ja siksi panostankin vähäiseen vaatemäärään ja oikean malliseen autoon (hybridi).
Ja koska korostan lampsivani enimmäkseen metsässsä, jokainen tajuaa, etteivät metsän puut ja linnut piittaa pätkääkään, minkä merkkisessä ulkoiluasussa kuljen.
Olenhan syvästi kokeva ihminen, joka arvostaa ympäristöään.