Pikku hiljaa sote-uudistuksen jäljiltä pöly laskeutuu hallituksen kabineteissa. Luottamus, se jonka varaan koko kolmijalkajakkarakakkara rakennettiin, pitäisi taas rakentaa uusiksi.
Tällä tarkoitetaan yleensä hallituspuolueiden luottamusta toisiinsa. Sen palauttaminen ei itse asiassa ole välttämätöntä, poliittinen historia tuntee siitä paljon hyviä esimerkkejä. Koko punamulta- ja kansanrintamakausi 1960-luvulta 1980-luvulle perustui siihen, että kepu ja demarit eivät luottaneet toisiinsa. Ja hyvin meni, poliittisia virkanimityksiä tehtiin aina kaksin kappalein kerrallaan: yksi hoitamaan asioita ja toinen päällystakiksi.

Luottamuspula sinetöitiin lehmänkaupoilla, joilla kumpikin jakeli hyvää kannattajilleen. Tänä päivänä se tarkoittaisi esimerkiksi alueelliset sote-rahat mulle ja yksityisten terveyspalveluyritysten aseman kohentaminen sulle. Juha Sipilän hallitus on niin nuori, että sille ei ehtinyt muodostua käytäntöjä, joihin palata ennen lehmänkauppoja – päinvastoin, pää on nyt avattu uudelle (eli vanhalle 1970-lukulaiselle) poliittiselle kulttuurille.

Entä jos palautettaisiinkin aivan toinen luottamuksen laji: että hallitus luottaisi kansaan. Pakkolait ja muu runnominen ei välttämättä ole viestinyt tällaisesta luottamuksesta, joten se lienee ylimitoitettu toive. Parempi onkin tarjota kansalle kontrollia – sehän on itänaapurissa ollut toimiva oppi jo sadan vuoden ajan.
Ennustankin, että norminpurkutalkoot tyssäävät alkuunsa. Ensiksi normitetaan maahansaapujat: rajatarkastukset palautetaan ja sitten pidetään huoli, että jos pakolainen haluaisi perheensä luokseen, niin sitä varten vaaditaan suomalaisen keskitulot selvästi ylittävää tulotasoa. Mikä estäisi syrjäytymistä tehokkaammin kuin kymmenen kotoutuskurssia, ja mahdollisimman paljon papereita päälle, joita tarkastamaan palkataan tuhansia byrokraatteja lisää.

Hallitus päätti olla kiristämättä eläkeläisten asumistukea säikähdettyään, että kymmenettuhannet eläkeläiset putoaisivat köyhyysrajan alapuolelle. Jos olisin eläkeläinen, en kuitenkaan nuolaisisi vielä ennen kuin tipahtaa: alle vuosi sitten nimittäin eläkeläisten asumistuen ehtoja muutettiin. Otsikkona oli yksinkertaistaminen, tavoitteena säästöt. Valintamahdollisuus eri tukien välillä lopetettiin. Joten ennen kuin on selvillä, mitä kaikkia ehtoja pitää juuri eläkeläisten asumistuen saamiseksi tulevaisuudessa täyttää, ei ole mitenkään selvää, että uudistus todellakaan koskee niin monia eläkeläisiä kuin luvataan. Siitä voisin kuitenkin lyödä vetoa, että kriteerejä ja ehtoja tulee enemmän, ei vähemmän.

Kontrollin  riemuvoiton kruunaa lisääntyvä Isonveljen verkkovalvonta. Itse presidentti Sauli Niinistö kovisteli Pariisin jälkimainingeissa kybertiedustelun eli kansalaisten verkkourkinnan lisäämistä eikä yksikään ääriliberaali nuorkokoomuslainen nouse aatteelliseen vastarintaan. Viime kädessä se tarkoittaa, että valtio vain haluaa tulla samalle kasvavalle toverituomioistuinten markkinalle, jossa kansalaiset jo riehuvat toisiaan kytätessään.
Hallitus voi päästä ehkä pisteeseen, että aloitteleva ravintolayrittäjä tarvitsee enää yhdeksän lupalappua kymmenen sijasta. Ja ehkäpä viranomaisten ei edes tarvitse valvoa kapakan hygienian tasoa, koska kansalaiset hoitavat sen somessa viranomaisen puolesta. Seuraavat tuhat uutta byrokraattia tarvitaankin pelkästään käsittelemään valppaiden kansalaisten ilmiantoja toisistaan.
Josif Stalin nauraa haudassaan: ei tarvinnut miehittää Suomea, ne omaksuvat järjestelmän ihan itse. ●