Uuden hallituksen linja paljastuu pala palalta. Viikonvaihteessa valmista oli tullut EU- ja ulkopolitiikasta sekä maahanmuutosta: käytännössä mikään ei muutu. Pakolaispolitiikka ja eurokriisin hoito estivät neljä vuotta sitten perussuomalaisten tulon Jyrki Kataisen hallitukseen. Nyt ne on kirjattu Juha Sipilän hallituksen papereihin kutakuinkin samoin kuin hallitusohjelmaan neljä vuotta sitten.

Tätä  kirjoitettaessa eri työryhmiin on nimitetty 138 jäsentä ja Matti Vanhasen vetämä asuntoryhmä vielä päälle. Neljä vuotta sitten työryhmissä oli 232 jäsentä, mikä johtui puolueiden määrästä. Siihen nähden, että nyt pitäisi olla tulossa lyhyt ja yksinkertainen ohjelma, on kokkeja koolla isommankin sopan keittoon riittävä määrä, jokaiselle oma puumerkkinsä.

Viimeinen vääntö – ennen salkkujen jakoa – käynnistyi tällä viikolla taloudesta. Ensin kaikkia vannotettiin olemaan sitoutuneita valtionvarainministeriön virkamiesten lukuihin. Miksi näin? No koska sieltä löytyy paras asiantuntemus. Kuka niin sanoo? Valtionvarainministeriö.

Jos sitoutuminen tarkoittaa sen uskomista, että kurottavaa on kymmenen tai kuusi miljardia, josta tällä vaalikaudella pitäisi tai voidaan kuroa umpeen kaksi tai kolme tai neljä miljardia, sillä ei liene hirvittävästi väliä, mihin sanoo uskovansa. Uskon asioita talousluvut nimittäin mitä suurimmassa määrin ovat. Kun erilaisten suhdanne-ennusteiden toteutumista on tutkittu, on havaittu, että nimenomaan suhdannekäänteet ovat vaikeimpia ennustaa – riippumatta siitä, kuka ennustaa. VM ei ole tässä tutkitusti yhtään muita kristallipalloon katsojia viisaampi.

Juuri  suhdannekäänteen ajoitus eli milloin vienti alkaa vetää on kuitenkin se, minkä pitäisi ratkaista se, paljonko säästötarpeesta annostellaan tälle vaalikaudelle.

Joten viime kädessä sekin kysymys on politiikkaa eikä virkamiestotuus. Ja siinä missä politiikka alkaa, loppuukin kolmen puolueen yhteinen politiikka. Keskusta ja perussuomalaiset haluavat valtion tierahoja syrjäseudulle, perussuomalaiset ja kokoomus autoveroa alemmas ja kokoomus tuloveroja alemmas. Perussuomalaiset puoltavat eläkkeiden korottamista ja kaikki sote-uudistusta jollakin sellaisella tavalla, joka pienentää sairaanhoitokuluja, muttei vaikuta potilaiden paranemiseen muuten kuin myönteisesti. Ja yksi miljardi pitäisi löytyä myös kuntien menoista vähennettäväksi kuntien määrää vähentämättä.

Ylimalkaiseksi suunniteltu hallitusohjelma tarvitsee siis ylimalkaisia periaatteita. Viime vaalikaudella hallitus teki itse itselleen säännön, jonka mukaan puolet säästöistä pitää olla veronkorotuksia ja toinen puoli menoleikkauksia. Tätä noudatettiin sitten niin orjallisesti, että kun lapsilisiä lähdettiin rukkaamaan, järjestely piti tehdä vaikeimman kautta. Enää tuskin näin.

Ei juustohöylää, sanoo Sipilä, vaan isoja rakenneratkaisuja. Mistähän elämää suuremmasta nyt meinataan päättää ennätysajassa, kun ennen vaaleja lääkkeitä ei ollut kenelläkään?

Hallitusohjelman  rakentamisessa kannattaisi ehkä sittenkin ottaa oppia arkkitehdeiltä eikä puskea vain insinööriopeilla. Kuuluisa arkkitehti Mies van der Rohe sanoi aikanaan: ”Jumala on yksityiskohdissa.” Se tarkoittaa sitä, että kauneuden ratkaisevat yksityiskohdat, eivät suuret linjat, ylimalkaisuudesta puhumattakaan.

Voi olla, että edellinen hallitus teki liiankin pilkuntarkan ohjelman, mutta ehkä kauniimman maailman saa aikaan sittenkin suurella määrällä pieniä parannuksia – ei uusilla monumenteilla.