Samuli Isola: Huutajien aika

Jenkkiprofessori Mark Yoffe Liberman tutki kahden presidenttikandidaatin puhetapaa. Oli Jeb Bush, kaksi presidenttiä tuottaneen mahtisuvun edustaja, jonka tien Valkoiseen taloon piti olla taaloilla katettu. Oli Donald Trump, älykäs rakennuttajamiljardööri, joka on luonut itsestään, tukastaan ja loukkauksia suoltavasta hahmostaan viihdebrändin. Kävi ilmi, että Bush käytti kampanjapuheissaan suuria sanoja, kuten strategia, hallinto, presidentti ja amerikkalainen. Yleisin sana Bushilla oli artikkelisana the. Trumpin listalla ykkönen oli minä, neljänneksi suosituin oli Trump, jota seurasivat monet tunteilla jo latautuneet termit, kuten erittäin, Kiina, minua, raha ja Meksiko.

Toinen tutkimus osoitti, että Trumpin kampanjapuhekieli on kieliopilliselta anniltaan 11-vuotiaan jenkin tasolla, sanavarastoltaan 13-vuotiaan tasoa.
On turha toistaa, että häviöputkessa edennyt Bush jätti esivaalit kesken ja voittoisa Trump kulkee kohti republikaanien presidenttiehdokkuutta.
Miksi näin – syitä on monia, mutta Trump on löytänyt kultasuonen: jankuttavalla, viihdyttävällä, ennakkoluulot faktoiksi pukevalla mölypuheellaan hän on raivannut tien läpi äänestäjän panssarin tämän tunteisiin ja sydämeen. Messias huutaa, mitä miljoonat sydämet tahtovat kuulla. Trumpin slogan on osuva: ”Tehdään Amerikasta jälleen suuri!”
Suomessa populisti juo jo ministerikahveja. Odottaako vuoroaan jossain Suomen Trump, äänekäs kaikkitietäjä, joka osaa kääntää pelin suunnan ja huutaa suoraan unohdetun kansan sydämiin?