Samuli Isola: Jos tahtoa on

Petossyytösten siivittämät presidentinvaalit olivat kaksi viikkoa aiemmin jakaneet kansan kahtia, vaalit täpärästi hävinnyt herra astui pääministerin saappaisiin, Atlantin takaa kieltäydyttiin onnittelemasta uutta presidenttiä. Samalla hetkellä kansakunta pysähtyi kolmeksi viikoksi yleislakkoon, maitotuotteille viriteltiin luovutuslakko, sanomalehdet eivät ilmestyneet, elinkustannukset olivat kuukaudessa nousseet seitsemällä prosentilla, lakkomarssit ja vastatoimet keräsivät väkijoukkoja kaupunkeihin ja kyliin.

1956, tasan 60 vuotta sitten Suomessa elettiin kireissä tunnelmissa. Ajat olivat sellaiset, että omat ja ulkoa tuodut ristiriidat nousivat pintaan. Seurasi kymmenen vuoden kriisien aika, jonka aikana suomalaiset oppivat taas hakemaan yhdessä ratkaisuja.
70-luvulla muotisanaksi nousi yhteisymmärrystä korostava konsensus. Kauan konsensus-Suomen kulta-aikaa kestikin, kunnes sen todettiin estävän rakentavan kritiikin ja uudistumisen. Tuli nousukausi, raju lama, sen päälle IT-huuma ja taas lama. Suomi on ajautunut viime vuosikymmeninä puhurista toiseen ilman kansallista tarinaa. Tarvitaanko sellaista enää globaalilla 2010-luvulla? Mikä suomalaisia enää yhdistää?
1956 Apu täytti 23 vuotta. Apu oli viikoittain ilmestyvä ajanvietelehti, josta ihmiset saivat seurata aikaansa, lukea tavallisten ihmisten tarinoita, oikeuden olla ottamatta puolta, luvan hymyillä ja tuntea yhteisyyttä muiden kanssa. Samalla tiellä
on nyt 83 vuotta täyttävä Apu, koko Suomen lehti.