Samuli Isola: Pelon aika on ohi

Pelko on tunteista katalin. Se ei kysele, onko sille perusteita, se vääristelee ja liioittelee, se sulkee silmämme asioilta, joita emme uskalla kohdata, se ohjaa ihmisiä vastakkain, se on poliittinen polttoaine, se ajaa rauhallisenkin ihmisen äkkiä paniikkiin.

Toimittaja Teppo Kuittinen kävi viikonloppuna keikalla Helsingin rautatieasemalla. Uudenvuodenyön epäselvät tapahtumat ja sitä seurannut tiedotus- ja mediahäly nostivat rautatieaseman ja asematunnelin Kölnin rautatieaseman veroiseksi, naisia saalistavien turvapaikanhakijoiden kansoittamaksi pelon ja pahuuden pesäksi. Mikä oli illan saldo? Rauhallisesti asioillaan kulkevia ihmisiä, seassaan muutama syntysuomalainen umpikännissä.
Kyllä, kyseessä oli vain yksi ilta muiden joukossa, mutta lukuisia samanlaisia tarinoita on Suomi pullollaan. Ja silti pirkamaalaisen pikkukunnan eläkeläismummo ajattelee, että uskaltaako tässä enää mennä miestään terveyskeskukseen tapaamaan, kun siitä kilometrin päässä on niitä ulkomaalaisia.
Muistan lapsuudestani 1970–80-luvulla, kuinka Helsingin asematunneli edusti lähiölapsille kiellettyä aluetta. Huhuttiin, että siellä tulisi turpaan, koska siellä lymyää huumetyyppejä ja koska olemme väärästä kaupunginosasta. Yhtään siellä köniin saanutta en tavannut.
Me suomalaiset luonnehdimme itsemme luotettaviksi, rehellisiksi ja ratkaisuhakuisiksi. Pelko jyrää kaikkien näiden yli, jos annamme sille vallan. Tasavallan presidentin vaalilause julisti: ”Vastakkainasettelun aika on ohi.” Ne meistä, jotka mielessään julistavat ”Pelon aika on ohi”, ovat ymmärtäneet jotain perin tärkeää suomalaisuudesta.