Tuomas Enbuske: Miksi Donald Trump toimii oikein?

”Ensin he ovat välinpitämättömiä, sitten he nauravat, seuraavaksi he taistelevat sinua vastaan ja lopulta voitat.” –Mahatma Gandhi
Jouluna 2004 istumme Jari Sarasvuon kanssa bissellä New Yorkin Trump Towerissa. Juttelemme tästä hassusta, mutta vaarattomasta miljardööristä. Vuotta myöhemmin kuuntelen, kun Timo Soini selittää Kauniit ja rohkeat -sarjan Ronn Mossille olevansa Suomen seuraava presidentti. Että Trump muka joku päivä olisi vakavasti otettava ehdokas maailman tärkeimpään poliittiseen pestiin tuntuu tuolloin yhtä naurettavalta kuin se, että pienen rotestiliikkeen Soini olisi Suomen ulkoministeri.
Molempien ääriajatukset normalisoituivat kymmenessä vuodessa.

Ihminen haluaa tulla johdetuksi. Siksi johtajan paikan saa se, jolla on edes joku näkemys, oli se kuinka hullu tahansa. Rakastamme tyyppejä, jotka tekevät aloitteen. Vielä enemmän rakastamme tyyppejä, joihin muilla on reaktio. Olen seurannut baarissa, miten naiset reagoivat tunnettuihin naistenmiehiin, kuten Hjallikseen tai Ilkka Kanervaan. Kaikilla on heihin reaktio, myönteinen tai kielteinen. Aistimme jopa sen, kun muut yrittävät aktiivisesti olla reagoimatta johonkin tyyppiin. Maalainen tuijottaa julkkista, ja kun helsinkiläinen näkee julkkiksen, hän aktiivisesti ei-tuijottaa tätä. Molemmat ovat reaktioita.
Kun Donald Trump alkoi pyrkiä republikaanien presidenttiehdokkaaksi, hän sanoi outoja, suoria, ääliömäisiä asiota. Aluksi niille naurettiin, mutta kun niille oli naurettu tarpeeksi, muut alkoivat reagoida niihin. Ja siinä hetkessä se tapahtui, johtajuus.
Kun muut reagoivat sanomisiisi, se herättää alkukantaisen ajatuksen: tuossa on pakko olla jotain perää.

Trump on varastanut demokraateilta protektionistisen talouspolitiikan ja rasisteilta ajatuksen amerikkalaisia uhkaavista kansanryhmistä, jotka ovat vaihtuneet kesken kampanjan meksikolaisista muslimeihin. Muuri Meksikon rajalle oli loistava idea, siis kampanjan näkökulmasta. Muuri on konkreettista ja käsinkosketeltavaa.
Tietenkään Trump ei edes itse tarkoita sanomisiaan. Hän on taustakeskusteluissa myöntänyt, ettei mitään suojamuuria tule ja teettää kampajalippiksensä ja -paitansa halvan työvoiman maissa. Eli tekee itse juuri sitä, mistä hän esimerkiksi Applea syyttää.
Kun ajatusta toistetaan tarpeeksi, se tuntuu aluksi hassulta, pian siitä tulee normaalia. Suomessa on keskusteltu maahanmuuttajien tekemästä seksuaalisesta ahdistelusta kuin se olisi tilastollisesti merkittävä ongelma. Keskustelua määrittelevät maahanmuuton vastustajat. Mistä tahansa voi tehdä uhan, jos sitä vain hokee tarpeeksi.
Toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltojen japanilaisia suljettiin keskitysleireihin ja vielä 80-luvulla japanilaisia pelättiin. Nykyään uhkana ovat kiinalaiset, meksikolaiset ja muslimit. Ruotsissa äärioikeisto piti muslimeja vielä 80-luvulla liittolaisinaan yhteisen kuvitellun ”juutalaisuhan” edessä. 90-luvulla äärioikeiston takki kääntyi ja yhtäkkiä muslimit olivatkin syyllisiä kaikkeen.

Jos nyt aloittaisin  kampanjan, että pääsyyllisiä Suomen ongelmiin ovat punatukkaiset, hokisin ajatusta kaikkialla, pukeutuisin solmioon, käyttäytyisin asiallisesti ja argumentoisin tilastoilla punatukkaisten rikoksista, aluksi minulle naurettaisiin. Kun olisin hokenut asiaa tarpeeksi kauan, osa ihmisistä alkaisi vastustaa minua näyttävästi. Jossain vaiheessa osa alkaisi jopa uskoa minuun.
Donald Trumpilla on muuten punainen tukka. Tämä ei voi olla sattumaa!