Sosiaalinen media on nerokas keksintö, vaikka me vanhat sedät sitä pelkäämmekin

Trumpin voitto, Halla-ahon nousu, rasismi ja valeuutiset. Somen syytä. Media ei enää ole vanhojen ukkojen käsissä, mistä moni vanha ukko nykyään valittaa. Viimeksi siitä kirjoitti kokenut politiikan toimittaja Yrjö Rautio Helsingin Sanomissa. Rautio väitti, että some on tuonut maailmaan enemmän pahaa kuin hyvää. Hän vaati Facebookiin ja Twitteriin ”moderaattoreita, nettipoliiseja ja entistä tiukempia lakeja”.
Haukotus. Erittäin syvä haukotus. Eipä hän voisi olla juuri enempää väärässä.

Oliko maailma ennen nykyistä tiedonvälityksen vapautta jotenkin parempi? Väite on höpsismiä. Freedom Housen tilastojen mukaan vapaiden kansakuntien määrä on tuplaantunut 1980-luvusta ja kasvanut vielä 90-luvun jälkeenkin.
Raution ja muiden kokeneiden politiikan toimittajien kultakaudella 80-luvulla maailma ei ollut läheskään yhtä vapaa kuin nykyään. Oli paljon enemmän diktatuureja, ihmisoikeusloukkauksia ja absoluuttista köyhyyttä. Aasia on sen jälkeen noussut köyhyydestä ja Afrikassa on vähemmän diktaattoreja. Toki ihmisoikeusloukkauksia ja diktaattoreja on edelleen. Mutta huomattavasti vähemmän.
Puolet Euroopasta kärvisteli 80-luvulla rautaesiripun takana. Ja vaikka kaikenlainen ”ostalgia” onkin muodissa, Itä-Euroopan malli oli yksilölle paljon epädemokraattisempi kuin Trumpin Yhdysvallat. Trumpin kausi on paradoksaalisesti todistanut, että Yhdysvaltojen perustuslaki toimii.
Trump ei voikaan toimia kuten diktaattori. Hänen ehdotuksensa eivät mene läpi tuosta vain, sillä iso osa republikaanipoliitikoista ja perustuslaista on tiellä. Sitä paitsi Donald Trump ei ole vain somen tuote. Hän oli nimenomaan rahantekoväline hengityskoneessa köhisevälle perinteiselle medialle. Isot uutistalot regoivat Trumpin jokaiseen pöljyyteen, koska se tiesi niille lisää katsojia ja lukijoita.

Se, että rasismi muka olisi lisääntynyt Suomessa, on harha. Nyt vain kiinnitämme huomiota rasismiin ja paheksumme sitä. Teuvo Hakkaraisen puhe ”neekeriukoista” ei olisi herättänyt huomiota vielä parikymmentä vuotta sitten, niin arkipäivästä sellainen horina oli.
Vielä 1990-luvulla rasismi oli normaalia isoissa suomalaisissa medioissa. Sulo Aittoniemi soitteli rennosti huuliharppua televisiossa ja laukoi käsittämättömiä rasistisia kommentteja. 80-luvulla Irwin Goodman lauleskeli mutakuonoista ja lakupelleistä. Molemmille vain hihiteltiin.
Suomen suurin sanomalehti julkaisi pilapiirtäjä Karin avoimen rasistisia piirroksia. Ihan samalla tavalla meillä oli neuvostodiktatuuria ihannoivia poliitikkoja kuin nykyään on huhtasaaria ja halla-ahoja.

Yrjö Rautio vertasi Hesarissa sosiaalista mediaa sosialismiin: ”Hyvä asia, jonka jätkät pilasivat”. Fake news, Yrjö! Sosiaalinen media on sosialismin ja suunnitelmatalouden täydellinen vastakohta. Se on anarkokapitalismia, jossa ihmiset voivat vapaasti tehdä mitä vaan. Se on iso apu monen ihmisen yksinäisyyteen, ja somen avulla ihmiset löytävät nykyään elämänkumppaneita. Somessa ihmiset tekevät ilmaiseksi toisiaan iloiseksi. Netissä kiertävät vitsit ja meemit ovat hauskempia kuin 80-luvun Peteliuksen ja Kallialan ”vitsit”, joissa naurettiin saamelaisille ja romaneille.
Me Yrjö Raution kaltaiset kärttyisät setämiehet, minä mukaan lukien, menetämme pikku hiljaa valtaamme. Tämä on loistavaa, journalismin uberisaatiota.
Esimerkiksi äänestysprosentti on laskenut Suomessa viime vuosina. Se ei tarkoita, etteivätkö ihmiset olisi kiinnostuneita maailmasta. Äänestäminen on kuin lottoamista. Siinä ostetaan hetkeksi haaveita. Ja petytään. Sen sijaan lähiympäristöön ja omaan elämään vaikuttaminen onnistuu paljon paremmin nykyään. Se pelottaa vain meitä kärttyisiä ukkoja, joilla valta ennen oli.