Tuomas Enbuske: Sovinistit ja lehmänkaupat

Demarit miettivät, miten saada äänestäjiensä lapsenlapsenlapsenlapsille töitä. Kokoomuslaiset haluavat saada kavereidensa firmoille tilauksia valtion piikkiin. Kristilliset eivät saa öisin unta, koska pelkäävät, että joku menee vahingossa limuviinahumalansa takia homoliittoon. Vihreät pelkäävät, etteivät enää keksi mistä loukkaantua julkisesti, kun omassa päässä olevat kulttuurisesti omitut rastat ovat alkaneet harventua.

Poliitikassa on kyse kannustimista. ”Insentiiveistä”, sanoo ihminen, joka työskentelee kravatti kaulassa. Ongelma on se, että itse politiikan insentiivit ovat surkeat. Poliitikon suurin kannustin on tulla valituksi uudestaan. Politiikka ohjaa ihmisiä nopeasti heimoidentiteettiin. Oman heimon, eli puolueen, menestyksestä tulee itsetarkoitus. Ei isänmaan menestyksestä.

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki päätti kritisoida oman puolueensa ajamaan sote-uudistusta. Hän teki sen politiikan kesäteatterin vastaisesti. Pitkässä ja perustellussa kirjoituksessa Lepomäki eritteli asia asialta, mikä sote- ja maakuntamallissa on väärin. Hän ei mennyt henkilökohtaisuuksiin, vaan pysyi asiassa.
Koska Lepomäki ei ole ulkoisesti saimaannorppaa muistuttava, 35 vuotta lautakunnissa istunut haamu DDR:stä, hänen persoonansa kimppuun hyökättiin.
Kun kukaan ei jaksanut lukea Lepomäen pitkää kirjoitusta ajatuksella, politiikan kolumnistit ja kommentaattorit alkoivat analysoida, miksi joku näin tekee. He kirjoittivat, että taustalla olisi Lepomäen halu Suomen Thatcheriksi. Ei pidä paikkaansa, sillä Lepomäki ei aio haastaa Orpoa. Toiset olivat sitä mieltä, että taustalla on Jan Vapaavuori. Väite oli tietysti sovinistista sontaa. Mihin Vapaavuorta korkeammin koulutettu Lepomäki tarvitsisi Vapaavuorta?
Rauhoitutaan hetkeksi. Otetaan pieni ajatusleikki, suljetaan kaikki yhdessä silmämme. Kuvitellaan sellaista täysin mielisairasta vaihtoehtoa, että Lepomäki kritisoi oman puolueensa ajamaa sote-uudistusta, koska ei usko sen toimivan. Avataan nyt silmämme. Miltä tällainen hulvaton ajatus tuntui?
Sanon sen nyt vielä niin, että politiikan toimittajakin sen ymmärtää: entä jos Lepomäki vain nyt oikeasti oli tuota mieltä?

Politiikassa työskentelee hyväntahtoisia ihmisiä. Se ei riitä, jos hyväntahtoisen tavoitteet ovat tyhmiä. Hyväntahtoinen voi näes saada pahempaa aikaan kuin pahantahtoinen. Pahantahtoinen nimittäin saattaa jossain vaiheessa tulla tunnontuskiin, mutta hyväntekijä saa jaloudestaan vain lisäenergiaa tehdä tyhmiä asioita.
Politiikasta tulee peliä. Ensin tarkoitus pyhittää keinot. Sen jälkeen koko tarkoitus unohtuu. Siksi sote- ja maakuntauudistuksesta on tullut järjetön lehmänkauppa, joka on juuri niin hullu kuin miltä se näyttää.
Jo lehmänkauppa on sanana vastenmielinen, sillä se viittaa maaseutuyhteiskuntaan, jota koko maakuntauudistus pönkittää. Meillä on jo tähän tarkoitukseen Kansallismuseo. Emme enää tarvitse koko Suomen kokoista miljardien hintaista museota, maakuntauudistusta.

Miten politiikan sitten pitäisi muuttua? Ensinnäkin kansanedustajien kaudet pitäisi rajata kahteen. Silloin viimeistään toisella kaudella ei enää kiinnostaisi mielistellä itseään tyhmempiä. Yhdysvaltain presidentti rupeaa yleensä järkeväksi vasta toisella kaudellaan, koska häntä ei enää voida valita uudelleen.
Tämän lisäksi politiikan piiristä pitää poistaa paljon asioita. Siis pienentää valtion budjettia ja panna valtion tehtäväksi vain perustehtävistä huolehtiminen. Nyt se suosii lähinnä meitä hyväosaisia.