Tuomas Enbuske: On turha kieltää meitä antamasta pelolle valtaa

”Jälleen… Mies huutaa: ’Jumala on suurin’ arabiaksi Turussa, Suomessa.”
Näin kirkuvat kirjaimet uutiskanava Fox Newsin pääkonttorin seinässä kuudennella Avenuella. Seison hämmentyneenä keskellä Yhdysvaltain suurinta kaupunkia, toista kesämökkiäni New Yorkia. En voisi olla keskeisemmällä paikalla yhdessä maailman merkittävimmistä kaupungeista, Rockefeller Centerin ja Times Squaren välissä.
Hämmennykseni johtuu ristiriitaisista tunteista. Myönnän, vaikka hävettääkin, että kun Suomi mainitaan ulkomailla, se tuntuu salaa kiihottavalta. Samaan aikaan se itkettää. Suomi ja Turku: ei siellä tuollaista tapahdu, vieläpä naisille ja pienen lapsen äidille. Juuri näillä peloilla ja ristiriidoilla media pelaa. USA:n uutiset ovat kuin suklaakastikkeessa dipattua pitsaa. Niiden tarkoitus on kutitella liskoaivojamme, ei uloimpia aivokuoriamme. Tunnetta, ei älyä.
”Again”, jälleen-sana Foxin uutisessa on tahallisen epämääräinen. Se viittaa Barcelonaan, mutta voisi viitata myös Suomeen. ”Allahu Akbar” -huuto kerrotaan satavarmana tietona. Se on hassua, kun Suomessa siitä ei olla varmoja vielä seuraavalla viikollakaan.
Uutinen rullaa pitkään paikassa, jonka ohi kulkee melkein miljoona ihmistä joka päivä. Jo paria tuntia aiemmin olen nähnyt saman uutisen Fox Newsillä ja CNN:llä. Se on isosti esillä netissä kaikilla Yhdysvaltain uutiskanavilla. Samaan aikaan, kun Suomen televisio on kuulemma näyttänyt Pikku Kakkosta ja puhunut eläkeuudistuksesta.

Uutinen pikku-Suomesta sopii nyt isoon tarinaan. Siksi se on isosti esillä myös USA:ssa. Tarinaa toistetaan iltauutisissa monella kanavalla, ja Turusta näytetään kuvituskuvaa.
Poliitikot hokevat Suomessa ja Euroopassa kamalien tapahtumien jälkeen, että ”ei pidä antaa pelolle valtaa”, mutta se on järjetön pyyntö. Ihminen on pelkäämiskone. Pelkäämisrobotti, jonka aivot eivät osaa todennäköisyyslaskelmaa. Yhdysvalloissa tapahtuu päivittäin keskimäärin 44 murhaa, mutta se ei tunnu amerikkalaisista samalla tavalla pahalta, koska ne eivät kuulu isoon tarinaan. Niiden syyt ovat epämääräisemmät, liian sekavat. Turun uutinen ei olisi iso Yhdysvalloissa, ellei se koskettaisi amerikkalaisten suurimpia pelkoja. Tai toiseksi suurinta pelkoa. Suurin pelko on tv:n perusteella lihominen ja rumuus. Joka toinen tv-mainos kertoo, miten voi laihtua ilman ylimääräistä vaivaa. Toisaalta joka toinen mainos opastaa, miten lihotaan.

Olin sattumalta Yhdysvalloissa myös vuoden 2004 tsunamin aikana. Netti oli vielä pykivä pöytäkone, ja sosiaalinen media oli vasta pilkkeenä muutaman nörtin silmäkulmassa. Silti seurasin tsunamia tiiviisti suomalaisilta nettisivuilta, muun muassa Kalevan ja Ylen sivuilta. Miksi Suomesta?
Siksi, että Yhdysvaltain tv-uutiset kertoi tsunamista aluksi noin viiden sekunnin pikku-uutisen verran. Amerikkalainen kaverini nauroi, ettei mitään isoa voi tapahtua, kun sitä ei näytetä USA:n CNN-tv-kanavalla.
Tv-uutiset olivat silloin merkittävä kanava, jota nuorisolaisetkin seurasivat. Pääkanavat keskittyivät kertomaan, kuinka epämieluisat joululahjat voi palauttaa. Kunnes kaikki muuttui, ja tarina kiepsahti päälaelleen. Kun selvisi, että tsunamin uhrien joukossa oli paljon amerikkalaisia, alkoi hillitön uutisrummutus. Kaikki kerrottiin koskettavien lapsitarinoiden kautta. Enkä sano tätä ivalla. Jos ihmisen pitäisi surra yhtä paljon vieraita kuin tuttuja, ihminen ei olisi ihminen. Emme ole suremisrobotteja.
USA:n media ei ole pelkästään pelkoa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan laatulehtien, kuten New York Timesin levikki on alkanut kasvaa. Sen analyyttiset jutut ovat vastareaktio roskalle, jota Donald Trump suoltaa. Ihmisten tyhmyyttä ei voi yliarvoida, mutta ei myöskään fiksuutta.
Osanottoni Turun tapahtumien uhreille.