247

Olen Donna Tarttissa sivulla 247. Puntaroin luenko kirjan loppuun, vai jätänkö kesken. Kerronnassa on imua, mutta en löydä romaanista syvyyttä. Henkilöhahmot tuntuvat yksiulotteisilta. Ne, jotka eivät päähenkilön tavoin harrasta kulttuuria, kuvataan kaikin puolin pöhköiksi. Tuntuu, että kirjailija jakaa henkilöt niihin, joita kohtaan lukijan on tarkoitus tuntea sympatiaa, sekä niihin, joita täytyisi pitää pösilöinä. Romaanin maailmankuva tuntuu vähän pinnalliselta, mutta pinnallisia ovat ne, joiden on tarkoitus olla syvällisiä. Tulee sellainen olo – ainakin tässä vaiheessa – että asiat on pureskeltu lukijan puolesta valmiiksi. Turhauttaa. Hassua muuten, että englanninkielinen laitos on noin 200 sivua “ohuempi”. Suomessa on niin paljon pitemmät sanat!

Olin eilen käymässä Porvoossa, Maria Peuran uuden kirjan julkistamisjuhlassa. Tilaisuus pidettiin Porvoon Taidetehtaan taidehallissa. Peura, hänen veljensä Pekka sekä näyttelijät Ria Kataja ja Katja Kaulanen esittivät romaanista Ja taivaan tähdet putoavat (Teos) katkelmia lukudraamana. Esitys oli hieno, teksti teki väkevän vaikutelman ja jäi kutkuttamaan. Myös aihe, lestadiolaisuus, kiinnostaa.