Jazzia ja merituulta
Katja Kallio: Säkenöivät hetket(Otava, 2013)
Eletään 1920-lukua. Hanko on kuulu kylpyläkaupunki, jonne hakeutuvat myös venäläiset ja ruotsalaiset hoidattamaan kuntoaan – ja juhlimaan. Kylpylävieraat elävät erillään muusta kauungista. Toisaalla ovat sahat, tehtaat, pajat sekä vilkas satama, duunarien Hanko.
Elly on tullut kylpylään Vihdistä yksinhuoltajaäitinsä seuraksi. Arkiseen elämään tottunut tyttö ihastuu salaperäiseen Eupraksiaan. Tytöistä tuleekin ystävät, mutta sitten sattuu jotakin odottamatonta.
Siirrytään vuoteen 1935. Elly elää Hangossa vaimona ja äitinä, muttei täysin asetu rooliinsa. Entinen elämä on vain muisto ja kylpylätkin on suljettu. Elly luotsaa nelilapsista perhettä, luotettava mutta hiljainen aviomies häilyy taustalla. Romaani keskittyy ennen kaikkia naisiin. Keskiössä ovat Ellyn vanhimmat tyttäret Beata ja Harriet, joiden tulista, kiinteää suhdetta äiti ihmettelee.
Kun kylpylät jälleen avataan Elly päätyy sattuman kauppaa takaisin, tällä kertaa henkilökunnan puolelle. Lähentyminen asiakkaaseen muuttaa jotain lopullisesti. Samalla Beata kapinoi sekä itseään että elämän asettamia odotuksia vastaan. Kohtalo astuu tytön tielle ruotsalaisen merimiehen muodossa.
Katja Kallio on suosikkikirjailijoitani. Romaania Säkenöivät hetket on arvosteluissa sanottu viihderomaaniksi, mutten oikein käsitä miksi. Kerronta on toki yhtä mukaansa tempaavaa kuin viihdekirjoissa, mutta pinnallinen Säkenöivät hetket ei ole. Romaanin naiset potevat kipeää sijattomuutta, joka välillä ärsyttääkin. Kuten edellisessä romaanissaan Syntikirjassa,Kallio sanoittaa hyvin niitä tunteita, jotka usein häilyvät juuri pinnan alla: äidin ärtymystä lastensa luonteenpiirteisiin, parisuhteen sanoitta siirtyileviä vallanvaihdoksia, lapsen kiukkua elämää kohtaan, kun se ei tottele häntä.
Kirjailijan edellisiin teoksiin verrattuna mukana on uutta: historiallinen miljöö. Taustatutkimus on tehty huolella. Sen seurauksena romaanissa on välillä liikaakin historiallisia yksityiskohtia. Ne eivät uuvuta, mutta välillä niiden oikeutus tarinassa jää hämäräksi. Toisaalta 20–30 -lukujen Hanko on kiehtova. Satamakapakoissa soi jazz, uudet tuulet puhaltavat, mutta tavallisten ihmisten elämän täyttää vielä arkinen raadanta. Kesäpäivien tunnelma on käsinkosketeltava, rantamäntyjen tuoksun miltei tuntee.
Jotkin romaanin käänteistä hipovat epäuskottavaa, mutta se ei oikeastaan haittaa. Konkreettisilla tapahtumilla ei sinänsä ole merkitystä: niiden kautta mennään henkilöhahmojen pään sisään, muistoihin, tunteisiin ja kokemusmaailmaan. Kallion kieli on kaunista ja soljuvaa, kerronta sanaisaa. Tähän kirjaan ei kannata tarttua, jos kaipaa pelkistettyä kerrontaa.
Ainoa miinus tulee kansikuvasta, joka on vanhan matkailujulisteen ”inspiroima”. Säkenöivät hetket olisi ansainnut ihan oman kansikuvan.
Lue myös:
Katja Kallio: Syntikirja
Kommentit (1)
Hienosti kirjoitettu! Kallio on myös minun suosikkikirjailijoitani ja yhdyin moneen jakamaasi ajatukseen tästä kirjasta. Kirjoitin juuri oman bloggaukseni (http://www.anna.fi/kirjavakammari/katja-kallio-sakenoivat-hetket/) ja lähdin nyt kierrokselle lukemaan, mitä mieltä muut ovat olleet. Samalla löysin sinun blogisi. 🙂
Olen muuten lukenut sinulta toistaiseksi vasta Tyttökerhon, mutta pidin siitä paljon ja samalla tavalla kuin Kallion Kuutamolla-romaanista. Laadukasta ja genressään syvällistäkin viihdettä.
Hyvää viikonloppua!