Ennen sadetta
Maritta Wolff: Sudden Rain (Simon & Schuster/Pocket Books, 2005)
Vuosi 1972. Rallikuski Jim palaa Los Angelesiin Britanniasta ja tapaa parikymppisen tyttärensä Killianin ensimmäistä kertaa tämän vauva-aikojen jälkeen. Killian on juuri eronnut Petestä. Peterin vanhemmilla Tomilla ja Nedithillä on päällisin puolin kaikki hyvin: Tom pyörittää ilmailualan firmaa ja Nedith viettää joutilaita päiviä luksustalossa. Vaimon selän takana Tom on kuitenkin rakastunut nuoreen Hallieen. Jim törmää sattumalta Cynnyyn, jonka avioliitto on romahtamassa. Cynnyn ystävätär Nancy elää ihanaa elämää Los Angelesin kukkuloilla, mutta jotain on pielessä. Romaani seuraa henilöhahmojen elämää yhden viikonlopun ajan, paljolti dialogin kautta.
Maritta Wolff saavutti jo nuorena kirjailijana suursuosiota romaanillaan Whistle Stop (1941), josta tehtiin Hollywood-elokuva Whistle Stop Café. Wolff kirjoitti sen jälkeen kuusi romaania, kunnes lopetti yhtäkkiä. Kertoman mukaan hän oli kirjoittanut romaaninsa Sudden Rain valmiiksi, mutta kustantaja ei halunnut julkaista sitä, koska Wolff kieltäytyi markkinoimasta kirjaansa esiintymällä. Wolff säilöi käsikirjoituksen jääkaappiinsa, jotta se säilyisi mahdollisessa tulipalossa, ja teos löydettiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Tarina voi tietysti olla pr-tyyppien keksintöä, mutta jännittävä se on silti.
Olen lukenut Sudden Rainin kaksi kertaa (ystäväni suositteli sitä minulle). Ensimmäisellä kerralla ihastuin. Wolff luo taitavaa ajankuvaa pienin vedoin: Tom myy tuotteita Nasalle, avaruus- ja ilmailuteknologia on kasvamassa, Kalifornian autiomaassa räjäytellään koepommeja. Naisten vapautusliike ei ole vielä ehtinyt Los Angelesin ylellisiin huviloihin. Romaanin naiset ovat turhautuneita kotirouvia, lukuunottamatta Hallieta, jonka tavoitteena on kotirouvan asema. Uusi nuorisokulttuuri ja huoleton huumeidenkäyttö vieraannuttavat lapset vanhemmistaan. Jimin ammatti rallikuskina kuvaa uutta aikakautta, ihmisen ja koneen riippuvuutta toisistaan. Tom vie teeman pitemmälle, hänen työuransa suuntaa avaruuteen. Nuorisolla on pehmeämmät arvot: Killian on ajelehtiva hippi ja Peter lahjakas valtameritutkija.
Romaanin teema on avioero. Jokainen romaanin avioliitoista on eri hajoamisen vaiheessa. Samalla hajoamassa on myös vanha yhteiskuntajärjestys: nuoret eivät enää usko avioliittoon tai rahakkaaseen uraan, hienoon taloon ja uima-altaaseen. Kotityöt automatisoituvat, lapset itsenäistyvät, eivätkä puutarhanhoito ja sisustaminen enää riitä vaimon elämän sisällöksi. Odottavaa tunnelmaa korostaa sää: on kuumaa ja piinallisen kuivaa, kaikki odottavat sadetta.
Toisella lukukerralla minua häiritsi hieman teoksen juonettomuus. Tarina rakentuu pitkälti dialogille, joka on enimmäkseen erinomaista. Cynnyn ja Jimin lähentyminen kuvataan lähes yksinomaan vuoropuhelun kautta, samoin Nedithin ja Tomin avioliiton romahtaminen. Välillä repliikeissä on viiltävää katkeruutta ja vihaa – mutta välillä vuoropuhelu on teatraalista. Samat yläluokkaiset britti-ilmaisut toistuvat uupumukseen asti, vaikka ollaan Yhdysvalloissa (“darling”, “it’s divine”, “simply excellent”). Romaani olisi selvästi tarvinnut ainakin yhden editointikierroksen kirjailijan ja kustannustoimittajan yhteistyönä. Välillä sekä tapahtumissa että dialogissa repsahdetaan saippuaoopperamaisuuteen, välillä taas tyyli on syvällistä ja lyyristä.
Rakenteeltaan Sudden Rain muistuttaa tv-sarjaa. Siirtyillään henkilöhahmosta toiseen, henkilöiden kokemukset limittyvät toisiinsa, vaikka he eivät sitä aina itse tajua. Loppujen lopuksi romaanissa on kuitenkin niin paljon hienoja hetkiä ja oivalluksia, että saatan lukea sen vielä joskus kolmannenkin kerran. New Yorkin Timesin arvio löytyy täältä, tietoa Wolffin elämästä taas täältä.