Yksinhuoltajaäiti köyhyyden kurimuksessa

Helvi Hämäläinen: Katuojan vettä (WSOY, 1943, ensimmäinen painos 1935)

Nuori konttorityttö Kirsti tulee raskaaksi satunnaisesta suhteesta. Mies kyllä suostuu avioon, mutta ei halua sen jälkeen kuullakaan Kirstistä tai lapsesta. Nuori nainen joutuu muuttamaan pikkukaupungista Helsinkiin. Pääkaupungissa elämä on karua. Kirsti asettuu ystävällisen vanhan naisen alivuokralaiseksi ja kiertää työvänlityksessä sekä köyhäinavussa. Kun lapsi syntyy, arki on kamppailua. Työ on raskasta, mutta työttömien ja duunareiden asuttamassa vuokratalossa tuetaan naapuria, eikä paheksuta yksinhuoltajaäitiä.

Luin nuorena paljon Helvi Hämäläistä, päiväkirjat, kirjeet, useita romaaneja sekä runoja. Nyt tämä romaani sattui käteen kesämökin kirjahyllystä ja luin sen uudelleen. (Harmi, ettei tämän painoksen kansitaiteilijaa kerrota.)

Nuorena arvostin Hämäläisen kieltä ja intohimoisuutta, mutta mustavalkoisuus kaihersi. Tunnelmani ovat edelleen samat. Katuojan vettä on väkevä, hienosti kirjoitettu ja mukaansatempaava romaani, mutta sen maailman mustavalkoisuus häiritsi edelleen. Kirsti kuvataan neitseellisenä, hyvänä ja puhtaana ihmisenä. Hän haluaa lapselleen vain parasta ja näkee vaikka itse nälkää, jotta lapsi pulskistuisi. Moneen kertaan mainitaan, että Kirsti on alemman keskiluokan perheestä ja että hän oli konttorityttönä eri säätyluokkaa kuin työläiskorttelin asukkaat. Kirsti tuntee vierautta uutta yhteiskuntaluokkaansa kohtaan, mutta samalla arvostaa työläisten mutkattomuutta ja lojaalisuutta.

Romaanin toisella puoliskolla vastakkain asettuvat erityisesti “hierojatar”, siis prostituoitu, ja puhtoinen Kirsti. Hierojatar nauttii elämäntyylistään, hauskanpidosta, miehistä, juomisesta ja hienoista tavaroista. Samalla hänelle on tärkeää, että Kirsti hyväksyy hänet. Hierojatar tuntuukin olevan Kirstin ainoa oikea ystävä.

Ajankuvana Katuojan vettä on voimakas. 1920-luvun köyhien elämää kuvataan realistisesti. Köyhäinhuolto on alkeellista ja perustui nöyryyttämiselle, köyhyys merkitsi Suomessakin sitä, että vaatteet kuluivat riekaleiksi. Avustukset ovat niin pieniä, että romaanin köyhät näkevät nälkää. Työläisillä ei ole mitään turvaa, töitä tehdään silloin kun niitä sattuu olemaan, ja ne voivat loppua koska vain. Aatteita Kirsti tarkastelee ulkopuolelta, työväenaate ei häntä kosketa. Kun naapurin mies palaa riutuneena Neuvostoliitosta käy selväksi, että onnelaa ei löydy sieltäkään.

Nykylukijalle Hämäläisen paatoksellisuus tuntuu vieraannuttavalta. Romaanissa selostetaan sivukaupalla, miten hyveellinen Kirsti on. Toisaalta hän vaikuttaa asenteiltaan välillä ikävältä, kuten arvostellessaan koulutettuja kansalaisia, jotka eivät tunne maailmankirjallisuuden klassikoita. Huumoria romaanista on turha hakea. (Luin vastikää uudelleen Joel Lehtosen Putkinotkon, joka todistaa, että köyhyyttä voi kuvata huumorillakin.)

Seksuaalisuus näyttäytyy romaanissa pelkkänä ankeutena. Köyhälistökorttelin muut naiset joutuvat sietämään miestensä lähentelyä ja jopa pakottamista, ja seurauksena on aina vain uusia mukuloita. Kirsti “antaa itsensä” rakastetulleen, mitään nautintoa seksuaalisuuteen ei näytä liittyvän. Toisaalta hierojatar kuvataan elämäniloisena, hän nauttii miesten ihailusta ja häneen kohdistuu jopa pakkomielteistä palvontaa. Saamansa luksusherkut kuten omenat ja päärynät hän jakaa Kirstin ja tämän pienokaisen kanssa.

Oudolta tuntuu, että Kirsti korostaa, miten lapsi on hänelle tärkeintä, mutta lapsi jää romaanihenkilönä katveeseen – hänellä ei ole edes nimeä. Korkeintaan mainitaan, että lapsi kasvaa hyvin ja näyttää terveeltä. Lapsi ei oikeastaan tunnu ihmiseltä, eikä äidinrakkautta kuvata konkreettisesti edes katseiden ja kosketusten tai vaikka pehmoisten poskien kautta. Kirstin suhde lapseen tuntuu siksi etäiseltä.

Ristiriitaisuuksista huolimatta Katuojan vettä on tunteisiin vetoava lukuelämys, joka herättää paljon ajatuksia. Se ravistelee tajuamaan, miten uusi asia suomalainen hyvinvointi ja sosiaaliturva oikeastaan ovat.