Äiti koneella

Helsingin Sanomissa on kiinnostava kirjoitus internetin käytöstä. Olen varmaan onnekas, kun olen päässyt lasten suhteen asiassa helpolla, ehkä osittain sen takia, että olen aina rajoittanut heidän viihdykkeiden käyttöään. Kun lapset olivat pieniä, elimme viisi vuotta ilman telkkaria. Tuohon aikaan tv ei ollut vielä siirtynyt nettiin, eivätkä lapseni nettiä käyttäneetkään. Telkkarittomuus teki hyvää myös aikuisille! Peliaikaa on aina pitänyt tienata ulkoilulla, tosin nyt räkäisten kelien aikaan olen vähän lipsunut. Pienempänä lapseni pelasivat Nintendon käsikonsoleilla. Meillä on ollut lainassa lehdistökappaleina sekä Wii että Playstation 3, mutta ne eivät ole kiinnostaneet tippaakaan.

Nykyään lapseni käyttävät paljon Ipadia. He pelaavat rakennuspelejä, kuten Minecraftia, joissa asioita voi tehdä yhdessä. Se on parantanut veljesten yhteistyökykyä huomattavasti! He tekevät omia animaatioita, kauhuleffoja, trailereita ja stop motion -filmejä legoilla. Heidän suosikkejaan on myös fysiikan simulaatiopeli Dust (http://dan-ball.jp/en/javagame/dust/). Kuopukseni aloitti peliuransa Nintendon käsikonsolin piirrospelillä. Lapsillani on myös Ipadiin kytkettävä “piano” Irig, jolla saisi tehtyä vaikka millaisia biisejä, mutta biisien nikkarointi ei ole vielä saanut tulta alleen.

Vastikää luin eräästä yhdysvaltalaisesta perhelehdestä, että taaperoille on saatavilla sovellutus nimeltä Dinner Time, joka estää taaperon pääsyn nettiin ruoka-aikaan. Eikö sitä kapulaa voi ottaa lapselta pois ruokailun ajaksi? En ole ikinä sallinut mitään vempeleitä ruokapöytään – koskee myös aikuisia. Eivätkä lapset sitä kaipaakaan. Jos syö yksin, on lupa lukea ruokapöydässä Aku Ankkaa. Otan kännykät ja tabletit pois myös illalla. Sänkyyn ei viedä laitteita paitsi kipeänä.

Ainoa mistä tulee riitaa ovat pelien ikärajat. Kuulemma “kaikki” saavat pelata K17-pelejä. Olen antanut esimerkiksi kymmenvuotiaan pelata K12-pelejä sen jälkeen, kun olen lukenut netistä arvioita. Mutta missään nimessä ei tule kuuloonkaan, että 11-vuotias pelaisi K17-pelejä, joissa teurastetaan ihmisiä realistisessa ympäristössä.

Omien havaintojeni mukaan se kansanosa, jonka netti-, some- ja tablettikäyttöä pitäisi rajoittaa, ovat aikuiset. Luennoilla ja seminaareissa ollaan netissä ja somessa sen sijaan, että keskittyäisiin siihen, mitä esiintyjä sanoo. Kaupan kassalla ollaan niin kiinni kännykässä, että kassahenkilölle ei sanota edes kiitosta. Koulun juhlissa ollaan kännykällä netissä kun lapset esiintyvät, samoin ravintolapöydässä. Välillä näyttää siltä, että lapset ja nuoret ovat paljon paremmin perillä digivapaan ajan tärkeydestä! Aikuiset päivittelevät mielellään lasten ja nuorten sähköisten välineiden käyttöä, mutteivat siirrä katsetta koskaan itseensä.

Jo aikaa sitten minimoin oman kännykän käytön, kun olen liikkeellä. Lopetin kännykän räpläämisen kassajonossa tai pysäkillä. Se oli vapauttavaa! Vastikää älypuhelimeni hajosi. Nyt minulla on kännykkä, jolla ei pääse nettiin. Bussissa ehdin ajatella omia ajatuksia, tarkkailla ihmisiä ja saada uusia oivalluksia. Kun lähden kotoa, olen vapaa koneista ja netistä. Tietokoneella minulla on ohjelmat Freedom ja Anti-Social, joiden avulla omaa netinkäyttöä voi rajoittaa.

Lapsia vaaditaan leikkimään “oikeita leikkejä” – ja aikuinen tietysti määrittelee, millainen on hyvä leikki. Kukaan ei vaadi aikuisia tekemään oikeita asioita. Kuinka moni aikuinen viettääkään illat samaan aikaan Facebookin ja tv-ohjelmien ääressä, eikä tee mitään “oikeaa”? Myös aikuinen tarvitsee digivapaata aikaa! Kenenkään ei pitäisi ottaa laitteita ruokapöytään, sänkyyn tai vessaan. Ihmisen pitäisi kyetä seisomaan jopa vartti kassajonossa käymättä netissä. Lukemattomat suomalaislapset ovat oppineet, ettei ruokaan tai leivonnaisiin saa käydä käsiksi, ennen kuin äiti on kuvannut ne Facebookiin tai blogiin.

Jos lapsesi esiintyessä päivität Facebookiin “katson juuri meidän Karoliinan esitystä”, katsotko esitystä oikeasti?