Chick litiä 1920-luvulta

Mirjam Heino: Ilojen tie (Otava, 1926)

Eräänä päivänä löysin antikvariaatista Suomen Kuvalehden numeroita vuodelta 1926. Miten hauska löytö! Yhdessä niistä oli Otavan kirjamainos, jossa mainostettiin tätä romaania. Päähenkilö on konekirjoittajatar, ja koska entisaikain konttorielämä kiinnostaa minua, tilasin romaanin kirjavarastosta.

Enpä ole pitkään aikaan ilostunut mistään kirjasta yhtä paljon! Kyseessä on oikea chick lit -kirjallisuuden helmi. Jessica Enner on nuori konekirjoittajatar, jonka isä ja äiti ovat kuolleet. Tyttö on siis yksin maailmassa ja joutuu elättämään itsensä monotonisella työllä. Hän asuu täysihoitolan halvimmassa huoneessa. Jessin mielestä kaikki on perinjuurin kurjaa: asuintoverit, konttorin väki, työ, jopa oman huoneen kalustus ja seinäpaperi.

Sattuman kauppaa hän ajautuu kirjeenvaihtoon tuntemattoman miehen kanssa, jolla on samanlaisia tuntemuksia. Vastoin luontoaan Jessi päättäkin kuvata elämänsä ihanaksi. Yllättäen teeskennellyillä kirjeillä onkin suuri vaikutus hänen omaan asenteensa. Hän ryhtyy tekemään hyviä tekoja, mutta on edelleen vähän yksinäinen. Ratkeaako sekin ongelma?

En löytänyt kirjailijasta yhtään mitään tietoja, enkä tiedä onko hän kirjoittanut muuta. Ilojen tie on riemastuttavan hauska, lämmin ja nokkela teos. Tulin kertakaikkiaan hyvälle tuulelle lukiessani sitä. Tarinassa on opetus, mutta sitä ei isketä moukarilla lukijan päähän, vaan tarjoillaan hillon seassa. Humoristisen romaanin kirjoittaminen on paljon vaikeampaa kuin luulisi – Heino on onnistunut siinä erinomaisesti. Monilta osin kirja on jopa ajankohtainen kuvatessaan, miten kaukana ihmiset ovat toisistaan työ- ja kaupunkielämässä.

(Lisäys: Juri Nummelinin tietotoimisto valisti minua, että Mirjam Heino olikin Kersti Bergrothin salanimi! )