Erakko
Olen ollut yhdeksän päivää ypöyksin mökillä! Se ei ole ollut helppo saavutus. Halusin kokeilla, miten hyvin kestän omaa seuraani. Kaupungissa tykkään olla yksin kotona aina, kun siihen on mahdollisuus. Jo ensimmäisenä päivänä mökillä tajusin, että yksinolo on kaupungissa ihan eri asia kuin maalla. Kaupungissa asumme vilkkaan kadun varressa, vastapäätä on kauppa joka on auki klo 7–23. Siellä käy paljon ihmisiä. Pihassa taas häärivät taloyhtiön lapsiperheet. On eri asia olla yksin, kun näkee koko ajan ihmisiä. Maalla ei näe ketään.
Myös hiljaisuus on maalla erilaista kuin kaupungissa, eihän kaupungissa nimittäin ikinä ole hiljaista. Ensimmäisinä päivinä hiljaisuus tuntui lähes pelottavalta, kuin olisin ollut ydinsodan jälkeisessä maailmassa. Ei yhtään ihmisiä ja huumaava hiljaisuus… Varsinkin iltaisin alkoi vähän ahdistaa, joten panin radion päälle. Kumma kyllä, radiosta kuuluva ihmisen puhe lohdutti.
Huomasin itsessäni erään suuren muutoksen. Pitkälle aikuisikään olen ollut todella pimeänpelkoinen, siis pimeänkammoinen. Jos jouduin joskus olemaan vanhalla mökillämme yhden yön yksin, olin aivan paniikissa. En pelännyt rosvoja, vaan yliluonnollisia asioita. Kummituksia tai sitä, että tapahtuisi jotain, mitä ei voi järjellä käsittää. Hyvä kun sain yhtään nukuttua, pelotti niin paljon. Lähimmäiset pitivät tietenkin aika pöhkönä, että kolmikymppinen pelkää pimeää. Tarkemmin ajateltuna se ei ole pöhköä ollenkaan, vaan viestii voimakkaasta itsesuojeluvaistosta. Pimeässähän voi olla mitä tahansa. Jälkikäteen toivoisin, että fobiaa olisi käsitelty jotenkin muuten kuin päivittelemällä että ”et voi olla tosissasi, aikuinen ihminen”.
Etukäteen vähän jännitti, miten saan nukuttua vanhan talon vinttikamarissa ilman seuraa. Yllättäen ei pelottanutkaan yhtään. Koska sääkin on ollut viileä, olen nukkunut kuin tukki. Se tuntuu ihmeelliseltä. Liekö ikä vaikuttanut vai äitiys, mutta ainakin kamala kummituskammo on hälvennyt (varmuuden vuoksi kyllä aion edelleen vähän pelätä kummituksia, jos menen vaikka vanhaan linnaan).
Huomaan kyllä, että yksinäisyys on luovuuden kannalta erinomainen asia. Ideoita tulee eri tavalla kuin arjen hyörinän keskellä. Yhtenä päivänä kyllä kävin tätini ja naapurin kanssa kangasostoksilla, toisena päivänä toisen naapurin kanssa kylillä ruokakaupassa. Silti olen enimmäkseen ollut yksin ja hiljaa. Ilman internetiä olisin tosin varmasti seonnut. Jos olisin ihan oikea netitön erakko, ottaisin koiran!
Nyt kokeilun loppupuolella olen jo ihan tottunut yksinoloon. Tuntuu mukavalta. Saa tehdä mitä haluaa, koska haluaa, töitä voi tehdä iltamyöhään ja tiskata silloin kuin huvittaa. Kuulee omat ajatukset. Pää tuntuu jollakin tavalla puhdistuneelta!