Gulagin arkea

Irina Ratušinskaja: Harmaa on toivon väri (suom. Olli Kuukasjärvi, Otava, 1988)

En ollut koskaan kuullut Irina Ratušinskajasta, kun törmäsin tähän kirjaan asunnossa, jossa majailin Berliinissä vuodenvaihteessa. (Asunnossa oli mainiot kirjavalikoimat noin viidellä eri kielellä!) Aloin lukea kirjaa päähänpistosta.

Ratušinskaja on ukrainalainen runoilija ja kirjailija. Vuonna 1982 hänet pidätettiin syytettynä Neuvostoliiton vastaisesta toiminnasta. Vastarinta tapahtui runoja kirjoittamalla, kieltämättä vaarallista terrorismia. Tuomiona oli seitsemän vuotta vankileiriä ja sen jälkeen viisi sisäistä karkoitusta. Aviomies Igor sai tietenkin potkut työstään. Ratušinskaja vapautettiin kuitenkin 1986, kun Reagan ja Gorbatšov neuvottelivat Reykjavikissä. Vuonna 1987 Ratušinskaja menetti Neuvostoliiton kansalaisuuden, mutta sai sen takaisin Neuvostoliiton romahdettua.

Harmaa on toivon väri kertoo karusta elämästä vankileirillä Mordovassa. Ratušinskaja on poliittisten vankien osastolla, kriminaalit ovat erikseen. Poliittisten vankien kesken vallitsee hyvä yhteishenki ja solidaarisuus, vaikka vartijat yrittävät manipuloida vankeja toisiaan vastaan. Vankeja kiusataan nälällä, yksipuolisella ravinnolla, pakkotyöllä ja kylmällä. Kaikki ylimääräiset vaatteet otetaan pois, lääkärin hoitoa on vaikea saada. Ratušinskaja pelkää, ettei voi koskaan saada lapsia, koska hänen terveydentilansa romahtaa vankeudessa. Myöhemmin runoilija on kertonut käyttäneensä omaisuuksia hedelmöityshoitoihin Englannissa. Lopputuloksena olivat onneksi kaksospojat.

Neuvostotyyliin leirillä on järjettömiä sääntöjä. Myös ajatuksen vapautta rajoitetaan, vangit eivät saa lukea ja kirjoittaa. Ratušinskaja onnistuu silti salakuljetuttamaan runojaan ulkomaailmaan.

Mielipidevankeuden syyksi riittää esimerkiksi uskonnollisuus ja pyhäkoulun pitäminen. Omaisten tapaamiset evätään milloin milläkin verukkeella.

Yllättävää kyllä, Ratušinskajan teos on humoristinen ja lämmin. Hänen mielestään vankeudessa olikin tärkeintä säilyttää huumorintaju ja hyväntuulisuus. Masentuminen olisi viimeistellyt tuhon ja KGB olisi voittanut. Naisvangit löytävät iloa pienistä asioista, kuten vankileirin kissasta ja voikukkien syömisestä.

Harmaa on toivon väri on kiehtova kirja ja muistuttaa, että maailmassa on edelleen paljon mielipidevankeja, jotka eivät oikeastaan ole tehneet paljon mitään väärää.