Hämärää jazzia

Olen tällä hetkellä ylettömän ihastunut neukkumusiikkiin! YouTubesta löytyy mitä vain. Neuvostoliittolaista jazzia, progea, progejazzia, funkia, soulia, discoa ja kaikenlaista, mikä ei oikein istu mihinkään genreen. Neuvostoliitossahan oli vain yksi levy-yhtiö, Melodija. Ilmeisesti ainakin 70-luvulla kaikenlaiset villit kokeilut olivat sallittuja – 50-luvulla jazz oli Neuvostoliitossa kiellettyä. Länsimaisia levyjä kopioitiin röntgenkuville (!!) ja jazz-levyn omistamisesta tai mustan pörssin kaupasta saattoi joutua Siperiaan. Mikähän lienee ollut syynä siihen, että 70-luvulla asenne oli melkein päinvastainen?

Lapsuudessani meillä oli paljon Melodijan LP-levyjä. Äidillä klassista, meillä lapsilla lastenlevyjä, joista jotkin eestiksi. Melodija julkaisi myös satulevyjä, joissa on välillä varsin omaperäistä taustamusiikkia ja biisejä. Äidille tuli Neuvostoliiton ainoa naistenlehti Neuvostonainen, jonka välissä oli toisinaan läpinäkyvä, pehmeä satusinkku. Sinkku pyörimään lapsille, niin äiti saa lukea lehtensä rauhassa. Lehti oli suomenkielinen, mutta satulevy oli kylläkin venäjäksi.

Melodijan levyissä oli melkoisia kansia. Kirjo on laaja, käsittämättömän hirveistä tosi upeisiin. Kunpa parhaista kansista koottaisiin kirja! Levypusseissakin oli usein hienoa graafista designia.

Neuvostoliittolainen musiikki pitää tietysti sisällään musiikkia kaikista jättiläismaahan kuuluneista valtioista, Azerbaidžanista Ossetiaan. Turkmenistanissakin kilkuteltiin 70-luvulla varsin villiä jazzia ja funkia. Alkuun pääsee Funkofunin mainiolla valikoimalla.

“Hei pojat, levyn takakannen kuvaan sitten parasta päälle!”

YouTubessa voi myös katsoa kiinnostavan venäläisen elokuvan nimeltä Stilyagi (2008). Se kertoo 50-luvun neuvostoliittolaisesta jazz-nuorisosta. Paljon silmänruokaa vintage-vaatteiden ystäville!