Hauskasti kuolemasta

Anna-Leena Härkönen:Valomerkki (Otava, 2017)

Ihana nähä! (Otava, 2015)

Kaikki oikein (Otava, 2014)

Laskeva neitsyt (Otava, 2013)

Kauhun tasapaino (Otava, 1999)

Minulla on ollut loppukesän ajan päällä Anna-Leena Härkönen -putki. Uusin romaani Valomerkki kertoo keski-ikäisestä kirjailijasta Anitasta, joka haluaa kuolla. Aina kun Anitan pitää ryhtyä paahtamaan uutta romaania, hän vajoaa syvään masennukseen. Kirjoittaminen tuntuu vastenmieliseltä ja uuvuttavalta, Anita nukkuu pitkiä päiväunia, hänestä tuntuu lamaannuttavalta, että loppuelämä on kirjoittamista. Anita alkaa uneksia eutanasiasta.

Kirjassa ei ole varsinaista juonta, luvut kuvaavat Anitan työpäiviä sekä kirja-alan kiemuroita. Aviomies on kärsivällinen ja tasainen tyyppi, Anita tuittuilee ja vaipuu epätoivoon. Aikuinen tytär suhtautuu äitinsä masennukseen lämpimän etäisyyden takaa. Juonettomuudesta huolimatta romaanissa on väkevä imu.

Härkönen kuvaa Anitan masennusta erittäin osuvasti ja todentuntuisesti. Kaikki on hyvin, ja silti mikään ei ole hyvin. Anita työstää masennustaan, kuolemantoiveitaan ja omaa taiteilijuuttaan karskilla mustalla huumorilla. Valomerkki ei siis ole teemastaan huolimatta synkeä, vaan hauska.

Kaikki oikein kertoo tavallisesta pariskunnasta, Eevistä ja Karista, jotka saavat lotossa päävoiton, monta miljoonaa euroa. Voiton myötä elämä ei muutukaan paratiisiksi. Parisuhteen kipukohdat puhkeavat, Kari alkaa käyttää enemmän alkoholia ja Eevin työpaikalla suhtaudutaan häneen ynseästi. Ystävät ja omaiset eivät osaa enää suhtautua pariskuntaan luontevasti, hehän ovat nyt niitä, superrikkaita. Mitään raharuhtinaitten seurapiiriä Eevillä ja Karilla ei tietenkään ole, ja he jäävät aika yksin.

Pidin romaanista todella paljon. Eevin ja Karin tarina kuvittaa hyvin, millainen kriisi lottovoitto voi olla. Härkösen räväkkä huumori on tässä romaanissa erityisen nautittavaa. Henkilöhahmojen välejä kuvataan taitavasti. Tässäkin romaanissa on vahva imu – oli pakko lukea yötä myöten.

Ihana nähä!, Laskeva neitsyt ja Kauhun tasapaino sisältävät Härkösen kolumneja eri lehdistä. Tykkään Härkösen kolumneista kuin hullu puurosta. Lyhyissä teksteissä on paljon oivalluksia ja huumoria, usein mustanpuhuvaa. Härkönen pamauttaa julki mielipiteitä, joita moni ei uskalla sanoa ääneen. Myös kieli on herkullista. Hauska nähdä, että jokin kolumnissa pilkahtanut oivallus tulee uudestaan esiin kahdessa viimeisimmässä romaanissa.

Viime aikoina minua on kiinnostanut paljon huumorikirjoittaminen. Se on todella vaikea laji, ja ihailen Anna-Leena Härköstä humoristina kovasti. Hänen huumorinsa on moniulotteista, se syntyy rytmittämisestä, kielestä ja oivalluksista. Huumori ei kuitenkaan ole pinnallista, parhaimmillaan se ravistelee lukijaa.

Valomerkkiä lukuunottamatta luin teokset kaupunginkirjaston e-kirjoina. Ikävä kyllä ne eivät ainakaan pädillä toimineet kunnolla. Usein sivun ylä- ja alalaidasta jäi puuttumaan rivejä.