Hylätyt huoneet

Christopher Payne: Asylum – Inside the World of State Mental Hospitals (MIT Press, 2009)
Ihastuin kuviin hylätyistä rakennuksista urban exploring -blogien kautta. UE-harrastajat tekevät ”tutkimusmatkoja” hylättyihin rakennuksiin ja kuvaavat niitä. Rakennuksiin mennään yleensä luvatta, joten blogit ovat harvoin avoimia. Harmi! Hylätyissä rakennuksissa on nimittäin jotain aavemaista ja hienoa. Kun ihminen ei pidä huolta rakennuksesta, luonto valtaa sen yllättävän nopeasti.
Aavemaisin tunnelma on hylätyissä mielisairaaloissa. Kuvaaja Christopher Payne kiinnostui suurista mielisairaalarakennuksista, joita rakennettiin 1800-luvulla ympäri Yhdysvaltoja. Rakennukset suunniteltiin sisältä mahdollisimman tarkoituksenmukaisiksi, ulkopuolelta taas goottityylisiksi ja koristeellisiksi.
Mielisairaanhoidossa mentiin 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella äärimmäisyydestä toiseen. Kokeiltiin hydroterapiaa, eristämistä, pakkopaitoja, toimintaterapiaa ja lopulta sähköshokkeja sekä lobotomiaa. Mielisairaanhoidon historia on mielestäni kiinnostavaa, koska se kertoo niin paljon yhteiskunnasta ja asenteista. 1800-luvulla asenteiden kirjo ulottui sadistisesta kiduttamisesta inhimilliseen, lempeään hoitoon. Mielisairaanhoitoa on käytetty tietysti myös vallan välineenä, olivat sorron kohteena sitten Yhdysvaltojen alkuperäiskansat tai neuvostoliittolaiset toisinajattelijat.
1900-luvun loppupuolella jättisairaalat eivät enää olleet tarkoituksenmukaisia ja moni niistä jäi näköjään vaille mitään käyttötarkoitusta. Payne on löytänyt sairaaloista pakkopaitoja, potilaiden hammasharjoja ja pailjotteja, sähköshokkilaitteita sekä kirurgin välineitä. Eräs UE-harrastaja oli jopa löytänyt koeputkia täynnä potilaiden verta, Suomessa taas mielisairaalan lattia lainehti 1960-luvun psyykelääkkeitä.
Paynen kuvia näkee netissäkin, esimerkiksi täällä. Hänen kirjansa on kuitenkin upea kokonaisuutena. Kuvat ovat erittäin tarinallisia, ne kertovat tarinaa sekä julkisen sairaanhoidon menneistä ihanteista että vihjaavat surullisiin ihmiskohtaloihin. Sairaalat olivat usein omavaraisia yhteisöjä, joista ei päässyt ikinä kotiin. Kuvat pakkopaidoista ja lepositeistä hyytävät, mutta kuvissa on myös ompelupajoja ja sairaaloiden omia elokuvateattereita.
Riipaisevin ja tarinallisin on varmasti kuva, jossa on hyllymetreittäin kuparisia säilytyspurkin näköisiä astioita. Niissä on niiden potilaiden tuhkat, joiden ruumista kukaan ei tullut hakemaan. Tietysti on tavallaan kaunis ajatus, että tuhkat säilytettiin siltä varalta, että joku kuitenkin tulisi niitä noutamaan. Toisaalta taas on käsittämätöntä, että tuhkat vain jätettiin, kun sairaala poistettiin käytöstä. Ennen vanhaan mielisairaanhoidossa oli usein kyse siitä, että potilas suljettiin pois normaalista elämästä. Aina ei ollut kyse edes potilaista, esimerkiksi viktoriaanisessa Britanniassa aviomies saattoi näppärästi hankkiutua eroon hankalasta vaimosta passittamalla tämän mielisairaalaan. Mieleltään sairaat suljettiin ensin laitokseen ja kun he kuolivat, heidän tuhkansa unohdettiin hyllylle.
Kommentit (1)
  1. Hanna-Riikka
    9.11.2013, 21:54

    Upeita kyllä nuo kuvat. Ihmisen jälki ilman ihmistä. Välillä läsnäolo on voimakkaampaa negatiivisen tilan poissaolossa: esim. hammasharjoissa oli intiimiydessään jotakin koskettavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *