Insinööri eksyksissä
Max Frisch: Homo Faber (suom. Sinikka Kallio, Otava, 1961)
Walter Faber on 49-vuotias insinööri, perheetön, töissä Unicefilla. Työmatkalla New Yorkista kohti Caracasia hän kohtaa saksalaisen miehen, jolla on yhteys hänen menneisyyteensä. Erinäisten sattumien kautta Walter Faber joutuu kohtaamaan menneisyytensä, sekä oman elämänsä tyhjyyden. Vai onko kyse sittenkään sattumista? Entä jos kohtalo koettelee miestä, joka uskoo vakaasti tieteeseen ja tekniikkaan?
Sveitsiläisen Max Frischin Homo Faber on saksankielisen kulttuurialueen kuuluisimpia romaaneja ja edelleen pakkolukemista saksalaisissa lukioissa. Ehkä sen vuoksi etukäteismielikuvani oli kuiva, mutta romaani on ihan muuta. (Ymmärrän kyllä hyvin, että lukiolaisia viis kiinnostavat viisikymppisen miehen henkiset koettelemukset!)
Tarinan kuluessa Faber liikkuu kolmella eri mantereella, lentokoneissa sekä Atlantin-laivalla. Hänessä on jotain samaa kuin Mad Menin Don Draperissa. Myös Faber on menestynyt naistenmies, jonka sisäinen elämä on tyhjää. Kuten keski-iän kriisissä kuuluu, Faber rakastuu nuoreen tyttöön – suhde on kuitenkin kiemuraisempi kuin yleensä ja lopputulos yllättävä.
Pidin romaanista älyttömästi. Filosofia ja pohdinta tulevat rivien välistä: Faber vieroksuu kaikkea taidetta ja uskoo eniten teknologiaan, mutta voiko ihminen oikeastaan elää ilman taidetta? Rakkaudessa Faber valitsee väärin kerta toisen jälkeen. Ihmiset hänen ympärillään ovat eksyksissä, kaikki paitsi parikymppinen Sabeth. Menneisyydestä kurottaa sodan varjo, kuolema häilyy koko ajan nurkan takana.
Romaanista tehtiin vuonna 1991 elokuva, jonka naispääosassa esiintyy ihana Julie Delpy.
Homo Faber on syvällinen, mutta samalla mukaansatempaava. Tarina on luontevan filosofinen, henkilöhahmot kiehtovan ristiriitaisia. Harmi, että Suomessa romaani on jotakuinkin unohdettu. Helsingin kaupunginkirjaston varastossa on saatavilla yksi kappale, jonka tosin jouduin varaamaan, eli romaani kiinnostaa. Käännös on nähdäkseni pätevä ja sen voisi hyvin julkaista uudelleen.
