Jätevuorien varjossa

Sain risuja aiemmasta ketjuvaateliikkeitä käsittelevästä tekstistä. Hennes & Mauritz kiinnittää ilmeisesti paljon huomiota eettisiin näkökohtiin ja ympäristöasioihin (lisätietoa täällä). Hienoa, että jotain tehdään. Innostuin samantien tsekkaamaan Varner Groupin (esim. Bikbok ja Dressman) periaatteet ja nekin kuulostivat hyviltä. Varner on ensimmäinen ketjuliike, jonka olen nähnyt kiinnittävän huomiota myös eläinten hyvinvointiin tuotantoprosessin aikana. Sen jälkeen huomasin, että myös Bestseller (mm. Vero Moda) painottaa eläinten hyvinvointia. Esimerkiksi turkiksia ei käytetä ja nahka on lihakarjan teurastuksessa syntynyttä, eläimiä ei tapeta vaatteiden takia.

Ongelmatonta isojen ketjujen toiminta ei tietenkään ole. Bikbokin myymälöihin tulee uutta vaatetta viikottain – ripeämmän mallistokierron taisi aloittaa Zara, ja muiden oli pakko seurata perässä. Tämä on johtanut valtavaan jäteongelmaan. Usein kuulee perusteltavan, että hyvään käyttöönhän energiajakeeseen päätyvä vaate menee, kun se poltetaan. Rinna Saramäki osoittaa viisaassa postauksessaan, miksi polttamisella ei voida perustella perjantaipaitojen ostelua. Jäte on mielestäni todella kiehtova aihe. Turusta ja Kuopiosta viedään jätettä poltettavaksi Viroon, mikä vaikuttaa järjettömältä. Toisaalta maailmalla esimerkiksi jätepaperikontti saattaa seilata meriä vuosia, ennen kuin löytää ostajan. Viime vuonna Suomesta vietiin ulkomaille 190 000 tonnia jätettä. Kasvua edellisvuoteen oli 40 000 tonnia. Yksilönvapautta arvostetaan niin paljon, että muiden kulutusvalintoja ei saisi arvostella, mutta jätteen käsittelyhän maksetaan yhteisistä varoista.

Viime aikoina olen miettinyt paljon sitä, miksi niin monet ihmiset eivät välitä piirun vertaa ympäristönsuojelusta. Oli sitten kyse muotibloggaajasta, jolla on mielestään “oikeus” ostaa lähes päivittäin uutta, tai autoilijasta, jonka mielestä pyhää peltilehmää ei saisi verottaa lainkaan. Viimeksi tänään törmäsin tällaiseen asenteeseen Kauppalehden toimittajan blogissa: “Oma lukunsa on se, että jopa säästä on tehty ideologinen ilmiö. Ilmastonmuutoksesta on rakennettu uskontoa, jonka lähtökohtia ei käy kyseenalaistaminen. Tälle helvettivisiolle ei saa edes nauraa, koska siitä on tullut poliittisen hallinnan väline ja tekosyy kalliille lainsäädännölle.” Öh… Kirjoittaja jatkaa: “Jospa seuraavaksi panemme hengittämisen verolle, koska se synnyttää ilmastonmuutosta kiihdyttävää hiliidioksidia.” Mainittakoon, että en ole koskaan äänestänyt vihreitä, koska mielestäni he eivät ole tarpeeksi ekologisia. Jos Suomessa olisi ekoanarkistinen puolue, voisin äänestää heitä.

Toivoisin, että voisin ymmärtää millainen psykologinen mekanismi saa ihmisen uskomaan, että luonnon tuhoutuminen EI ole aihe “helvettivisiolle”. Edellä siteeratun kaltainen raivoisa kieltäminen antaa sellaisen vaikutelman, että ollaan vastahankaan, koska asia on liian pelottava. Ilmeisesti pään voi työntää pensaaseen karjumalla samaan aikaan täyttä kurkkua.

Kuvitus teoksesta Kodin neuvokki: Ompelen pukuni itse (Yhtyneet Kuvalehdet, 1962)