Kauhua Turussa ja Länsi-Kyykkäällä

Kaj Korkea-aho: Paha kirja (Otava, 2015)

Miina Supinen: Mantelimaa (WSOY, 2015)

[Kustantajan arvostelukappaleet]

Vaikka nämä kaksi kirjaa ovat tyylillisesti erilaisia, niissä on jotain samaa, kauhua ja yliluonnollista. Paha kirja liikkuu yliopistomaailmassa. Kirjallisuudenopiskelija Pasi Malm saa käsiinsä mystisen runokäsikirjoituksen 1920-luvulta. Legendan mukaan käsikirjoituksen lukeminen johtaa tuhoon. Pasin opettaja, lehtori Mickel Backman tuntee käsikirjoituksen myytin liiankin hyvin. Hän yrittää johdattaa Pasin mielenkiinnon muualle, mutta poika ei hellitä. Pasin ystävä Calle huolestuu hänen mielentilastaan, ja pian käsikirjoitus uhkaa kaikkien turvallisuutta.

Paha kirja toi vähän mieleen Donna Tarttin romaanin Jumalat juhlivat öisin (The Secret History, 1992) sekä yhden suosikkikauhuelokuvistani The Ringin, jossa tuhoa kylvää videonauha. Paha kirja on kuitenkin ihan oma kokonaisuutensa. Turun yliopistopiirejä kuvataan elävästi, samoin suomenruotsalaisia kirjallisuusympyröitä. Kauhuteema toimii symbolisellakin tasolla: miten paljon kirjallisuus vaikuttaa ihmismieleen, voiko kaunokirjallisuutta enää lukea aidosti, jos on tottunut analysoimaan ammatikseen? Mitä kunnianhimo tekee ihmiselle ja ihmissuhteille?

Paha kirja on kuitenkin ennen kaikkea todella mukaansatempaava, osuva ja jännittävä romaani. Jännite kantaa viimeisille sivuille asti. Henkilöhahmot ovat täyteläisiä. Korkea-ahon proosa on mukavan rönsyilevää ja rehevää.

Miina Supisen Mantelimaassa kauhua löytyy kauppa- ja elämyskeskuksesta. Mantelimaa on jouluteemainen megarakennelma keskellä pientä taajamaa nimeltä Länsi-Kyykkää. On kauppoja, leikkipaikkoja, kylpylää ja strippibaaria – jokaiselle jotakin. Entinen teinitähti, nykyinen perheenäiti ja lastenkulttuurin ammattilainen Molli ajautuu Mantelimaahan, kun hänen miehensä halvaantuu onnettomuuden seurauksena. Molli ottaa vastaan liikemies Jonne J. Halkion tarjouksen luoda kauppakeskukseen näyttävä joulushow strippibaarin tanssityttöjen kanssa. Mantelimaassa kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää: kulissien takana muhii pahuus.

Facebookissa moni ystäväni on ylistänyt Mantelimaata ja siksi kirjaan tartuinkin. Minulle lukukokemus oli kuitenkin ristiriitainen. Ihailen kovasti Supisen sujuvaa, rempsakkaa tyyliä, napakoita oivalluksia ja huumoria. En kuitenkaan oikein päässyt kirjan maailmaan sisään. Voi johtua siitä, etten ole tottunut lukemaan kirjallisuutta, joka sekoittelee eri genrejä. Mantelimaassa on ainakin kauhua, fantasiaa ja ehkä tieteiskirjallisuudenkin elementtejä, yhdistyneenä yhteiskuntakriittiikkiin ja farssiin.

Romaanissa on toisaalta purevia havaintoja nykyajan menosta, esimerkiksi kulutushulluudesta ja tosi-tv:stä. Toisaalta välillä tuntui, että huomiot olisivat voineet mennä syvemmälle. Tosi-tv on ollut parissamme yli kymmenen vuotta ja toivoisin, että joku kirjoittaisi siitä jo analyyttisemmin. Jotkut kansalaiset ovat suorastaan kasvaneet tosi-tv-ohjelmissa, toiset taas päässeet pitkälle tosi-tv-taustastaan huolimatta, tai sen ansiosta. Taannoin tosi-tv-veteraani Niko Saarinen kertoi haastattelussa kiinnostavasti kehityksestään. Televisio, media ja netti näyttelevät suurta osaa arkitodellisuudessamme, mutta niitä on kuvattu kaunokirjallisuudessa kovin vähän.

Mantelimaa oli erittäin mukaansatempaava ja hykerryttävä lukukokemus. Romaania jaksaa lukea väsyneenäkin (tosin vaarana saattaa olla univaje). Samaan aikaan sekä pidin romaanista että jäin toivomaan jotain enemmän.