Kemisti-chicklitiä
Vicki Baum: Naisylioppilas (suom. Joel Lehtonen, Otava, 1949.)
Alkuperäisteos: Stud. Chem. Helene Wllfüer
Opiskelijatyttö Helenen isä kuolee. Palatessaan hautajaisista Helene törmää junassa kemian professoriinsa Ambrosiukseen, jolla on aviohuolia. Helene ihailee viisasta Ambrosiusta, tämä taas ei hyväksy naisten yliopisto-opintoja – paitsi Helenen, koska tyttö on lahjakas.
Pienessä yliopistokaupungissa molemmilla on vastassa vaikeuksia: Helene on köyhä kuin kirkonrotta ja koettaa siksi opiskella pikavauhtia. Professori on naimisissa glamöröösin pianistin kanssa, joka on kylmä kuin silli.
Onneksi Helenellä on sekä opiskelukavereita että hyvä ystävä, paikallinen kirjakauppias. Nuoren lääketieteen opiskelijan Rainierin kanssa roihahtaa romanssi, mutta kuinkas sitten käykään…
Helene ja professori kokevat tahoillaan kovia, mutta professori haluaa auttaa lahjakasta opiskelijaansa mahdollisuuksiensa mukaan. Hän hankkii Helenelle työpaikan erikoisen kemian professorin kotilaboratoriossa, missä kehitellään ihmelääkettä. Potkaiseeko onni viimein Heleneäkin?
Itävaltalainen Vicki Baum oli aikoinaan Suomessakin supersuosittu kepeiden viihderomaanien tekijänä. Useista Baumin romaaneista on tehty elokuvia. Minua viehättää Baumin romaaneissa (ajankuvan lisäksi) niiden hyväntuulisuus. Naisylioppilas on viehättävä romaani, joskin aika polveileva. Juonenkäänteet ovat välillä melodramaattisia, välillä taas kerronta on rouhean arkista. Romaanin erikoisempi teema tuntui hauskalta: harvoin sitä saa lukea viihdekirjallisuutta kemisteistä. Helenen intohimo on tiede ja kemia, sulhaset jäävät jalkoihin, kun innokas opiskelija puurtaa laboratoriossaan. Helene on väkisinkin uuden ajan nainen, itsenäinen ja työlleen omistautuva – sitä eivät muut aina katso suopeasti.
Naisylioppilas on hurmaava aikuisten naisten tyttökirja menneisyydestä.
Hah, kun olen valitellut että kirjallisuudessa näkyvät ammatit ovat kovin rajoittuneita ja mm omia luonnontiedealoiltani ei juuri päähenkilöiksi nousta niin tämä pitäisi sitten varmaan lukea (joskin samalta aikakaudelta muistan parikin suomifilmiä jossa kemisteillä on keskeisiä rooleja vaikka meno onkin enemmän romanttista komediaa, ehkä se oli joku buumi 40-50-luvulla)
Minuakin harmittaa, että kaunokirjallisuudessa on aika vähän (uskottavia) työelämän kuvauksia. Tässä ainakin kovasti tehtiin kokeita ja lueteltiin monenmoisia aineita – en tiedä, miten uskottavaa olisi ammattilaisen näkökulmasta.
Hyväntuulisuus?
Romaanissa tehdään töitä burn outin partaalla, ei nukuta eikä syödä kunnolla ja rahastakin tekee tiukkaa.
On itsemurhaa, yksinhuoltajuutta, vakavaa sairautta…
Luin aikoinaan kaikki Vicki Baumin suomennetut teokset, hyväntuulisena tai erityisen kepeänä (chick lit -termiä ei lukuaikanani vielä tunnettu) en pitänyt yhtäkään. Mutta melodraamaa totisesti piisasi!
Jk. Edelliselle kommentoijalle tiedoksi: “Naisylioppilas” on kirjoitettu jo 20-luvulla. Sen ajan kaunokirjallisuudessa ei-romanttiset ja ei-komedialliset työelämän kuvaukset eivät olleet niinkään harvinaisia. Heti tulee mieleen vaikkapa amerikkalainen Sinclair Lewis, joka on tunnettu paitsi kapitalismin kritiikistä, myös moderneista työssäkäyvistä naishahmoistaan. Ja ken luonnontieteitä halajaa, kirjassa “Tohtori Arrowsmith” (1925) etsitään maanisesti parannuskeinoa bakteeritauteihin – bakteriofageja tutkimalla!