Kengännauhoihin kompastujat

Syyskuun Gloriasta avautuva otsikko aiheutti huokauksen. Taas. Kaikki kunnioitus muotialan ihmisille, jotka jaksavat yrittää, mutta kuinkahan monta kertaa olen elämäni aikana nähnyt samanlaisen otsikon? Sisältökin on aina sama. On unelma omasta vaatemerkistä, sitten pannaan kaverin kanssa firma pystyyn, tavoitteena on maailmanvalloitus. Muutaman vuoden päästä kerrotaan naistenlehdissä konkurssista, aika ei ollut kypsä näin hienoille ideoille ja niin edelleen.

Tavallisen, muodista kiinnostuneen kansalaisten näkökulmasta on käsittämätöntä, millä eväillä Suomi-muotia lähdetään luomaan. Vastikää useissa naistenlehdissä on haastateltu konkurssin tehnyttä nuorta muotisuunnittelijaa. Haastatteluista tuli vähintään tyrmistynyt olo. En ole opiskellut vaatetusalaa, mutta jopa minä olisin voinut kertoa, että niskalaput kannattaa tilata Virosta eikä Italiasta. Mietin, millaista vaatesuunnittelun opetusta Suomessa nuorille tarjotaan? Opetataanko heille, että riittää kun uskoo omaan unelmaan, kokemusta ja tietoa muotialan markkinoista ei tarvita?

Suomalainen muotiyrittäjä tuntuu aina lähtevän liikkeelle samoilla eväillä: on unelma, oma vaatemerkki ja tosi erikoisia vaatteita, koska suomalaiset ovat niin tylsiä pukeutujia. Otetaan starttilainaa ja lähdetään kansainvälisille messuille tajuamatta paljon mistään mitään – tai siltä ainakin lehtijuttujen perusteella vaikuttaa. Sitten itketään, kun kukaan ei osta liian erikoisia vaatteita, lainat kaatuvat niskaan ja käteen jäävät vain velat. Vielä kymmenen vuoden päästä voi toki hehkuttaa sillä, että Hollywood-tähti käytti kerran merkin mekkkoa.

Lehtien lukijana tuntuu kurjalta lukea aina vain uudestaan näitä samoja tarinoita. Missä mättää? Miksi muista pohjoismaista tulee menestyksekkäitä muotibrändejä, jotka onnistuvat myymään vaatteitaan vähän kaikkialla samaan aikaan, kun suomalaiset muotiyrittäjät kompastuvat kengännauhoihinsa alkumetreillä? (On meillä toki kohtuullisen menestyneitäkin brändejä, kuten Icepeak (Luhta) ja Ril’s, joka on kuulemma jopa Ruotsin kruununprinsessan suosikki.)

Toisaalta hämmästyttää myös tavallisten kansalaisten sokeus sen suhteen, mitä meille myydään. Muotibloggarit esittelevät innoisaan luksusbrändien kalliita tuotteita, jotka pahimmillaan tehdään kaikki samalla liukuhihnalla, merkistä riippumatta. BBC:n erinomainen dokumentti The Secrets of the Superbrands – Fashion näyttää vauhdikkaasti ja hauskasti, että luksusbrändit tuottavat todellisuudessa ihan samanlaista liukuhihnaroinaa kuin halpisketjut. Ne vaan ovat onnistuneet brändäämään itsensä, no, luksukseksi. The Secrets od the Superbrands -sarja olisi hyödyllistä katsottavaa ihan jokaiselle, joka joskus ostaa jotain, käyttää Facebookia tai käy McDonald’silla tai Starbucksissa.