Kieroutunutta rakkautta

Daphne duMaurier: My Cousin Rachel (Virago, 2011, kansi Neisha Crosland)

Philip Ashley on jäänyt orvoksi jo vauvana ja kasvanut serkkunsa Ambrosen hoivissa sukukartanossa. Ambrose on piintynyt poikamies, jonka taloudessa ei ole yhtäkään naista edes palvelusväessä. 24-vuotias Philip ei ole tottunut naisiin, paitsi lapsuudenystäväänsä Louiseen.

Ambrose lähtee terveytensä takia Italiaan ja Philip jää hoitamaan tiluksia. Pian Italiasta kantautuu outoja uutisia: naisia karsastava Ambrose on mennyt naimisiin kaukaisen serkun Rachelin kanssa. Philip on sekä tyrmistynyt että mustasukkainen, ja huolestuu todenteolla kun Ambrose lähettelee sekavia kirjeitä, joissa syyttää Rachelia murhaajaksi.

Philip lähtee samantien Italiaan, mutta koska eletään aikaa ennen rautatietä matkaan menee kolme viikkoa. Ambrose on menehtynyt sairauteen ja Rachel häipynyt maisemista. Philip palaa ymmällään kotiin Cornwalliin. Mihin Ambrose oikein kuoli?

Eräänä päivä salaperäinen Rachel ilmestyy Philipin luo, eikä nuoren miehen elämä ole enää koskaan entisellään.

Romaanin juonesta ei voi paljastaa paljoa, koska se perustuu asteittaiselle jännityksen kasvattamiselle. Uusia vihjeitä ja hienovaraisia käänteitä tulee kaiken aikaa niin että aiemmin kerrottu asettuu uuteen valoon. Lukija on koko ajan vähän edellä Philipiä, jonka pää menee pyörälle Rachelin viehätysvoimasta. Silti lukija ei pysty päättämään, onko Rachel vain yksinäinen, kovia kokenut nainen, vai kylmä, laskemoiva onnenonkija. Liittyykö Ambrosen kuolemaan jotain epäilyttävää, vai oliko se luonnollinen? Miksi lipevä italialainen Rainaldi hännystelee Rachelia? Miksi Philip haluaa uskoa Rachelista vain parasta, vaikka Louise yrittää puhua hänelle järkeä?

Romaania hallitsee samanlainen karmiva tunnelma kuin duMaurierin tunnetuinta teosta Rebeccaa. Molemmat päähenkilöt ovat epämiellyttäviä, mutta koukuttavia. Philip on etuoikeutettu, hemmoteltu ja naiivi. Rachel hallitsee ihmisiä viehätysvoimallaan. Molemmissa on sosiopaatin piirteitä.

Daphne duMaurier oli aikoinaan bestseller-kirjailija, myös Suomessa. Kyselin parilta antikvariaatin pitäjältä lukeeko kukaan duMaurierin kirjoja nykyään ja he sanoivat ei. Se on todella sääli, sillä kirjailija on mielettömän taitava. Uskoisin, että duMaurierin maine on kärsinyt hänen myyntimenestyksestään, joka tosin lopahti tähän kirjaan. Hän kirjoitti goottilaisia, psykologisesti uskottavia jännitysromaaneja aikana, jolloin tällainen kirjallisuus teki vasta tuloaan. Hän oli nainen ja bestselleristi. Lisäksi duMaurier oli äärettömän taitava juonien rakentaja, mutta romaanin ilmestyessä 1951 taitavia juonia ei kai katsottu kuuluvaksi taideproosaan, vaan ennemmin salapoliisiromaaneihin.

My Cousin Rachel ei mielestäni ole pelkkää viihdettä, jännitystä tai jännittävää viihdettä, vaan syvällinen romaani, koska siitä löytyy valtavasti eri tasoja ja symboliikkaa. Ambrosen ja Philipin talous on selvästi naisvihamielinen. Kaikki naiset ovat kuolleet aikoja sitten, eikä kartanossa ole tehty elettäkään mukavuuden eteen. Rachel tunkeutuu talouteen väkipakolla ja naisellistaa sen vähä vähältä. Rachel on kasvanut Italiassa, hän edustaa etelänmaalaista temperamenttia ja seksuaalisuutta. Jähmeät brittimiehet hän kietoo heti pikkusormensa ympärille.

Romaanissa on kaiken aikaa kahden vastavoiman kamppailua: kylmä Cornwall ja kuuma Italia, tyly misogynia ja lämmin feminiinisyys, villi luonto ja italialaisen puutarhan rakentaminen Cornwalliin, sokea intohimo ja viileä järki, hoidetut viljelysmaat ja kesyttämätön meri. Philipin ja Rachelin suhde on kiehtova, se on jatkuvaa vääntöä vallasta ja omistamisesta. Philip omistaa palvelusväkensä ja alustalaisensa, mutta Rachelia hän ei pysty omistamaan.

Tarina on kirjoitettu mielettömän hienolla kielellä. Ajankohta jää avoimeksi, vaikka joitakin vihjeitä pudotellaan: lapsuudessaan Philip näkee tienristeykseen hirtetyn miehen ja kertoo, että rikolliset oli tapana jättää viideksi viikoksi mätänemään hirsipuuhun. Philip matkustaa Italiaan vaunuilla, joten rautatietä ei vielä ole. Ollaan siis luultavasti jossain 1800-luvun alkupuolella. Teos on kirjoitettu väkevällä, muka-viktoriaanisella tyylillä. Kielessä on samanlaista vimmaa kuin Philipin intohimossa Rachelia kohtaan. Kielessä, kuvauksissa, tarinassa ja henkilöhahmoissa on jotain voimakasta ja pimeää, vähän perverssiäkin.

Luin teini-iässä paljon Daphne duMaurierin kirjoja, mutta My Cousin Rachel -romaani jäi jostain syystä väliin. Rachelin jälkeen kirjailijan mielikuvitus tuotti entistä omaperäisempiä tarinoita, kuten Linnut-elokuvan pohjalla olevan novellin sekä teoksen Don’t Look Now (Kauhun kierre), josta tehtiin elokuva 1970-luvulla. Vastikää esiin tuli kertomuksia, jotka duMaurier kirjoitti 21-vuotiaana. Yksi tarinoista kertoo naisesta, joka on ihastunut miespuoliseen seksinukkeen – kirjailija oli todella edellä aikaansa. Ei ihme, että duMaurier kuului Hitchcockin lempikirjailijoihin.

Ilmeisesti duMaurier kärsi siitä, että häntä pidettiin bestselleristinä ja romanttisten romaanien kirjoittajana, eikä syvällisenä taiteilijana. Romantikon leima tuntuu hassulta. Rachelissa on toki kartanoromanssi, mutta se on aika kieroutunut ja kauhea. Mielestäni romaanissa parasta oli uskottava psykologinen henkilökuvaus, joka tukee jännitystä.

Sattumalta olin ajan hermolla valitessani tämän romaanin luettavaksi, koska kirjasta on tekeillä uusi filmatisointi. Rachelia esittää Rachel Weisz, Philipiä Sam Claflin (mm. Nälkäpeli-trilogia). 1950-luvun elokuvaversiossa pääparina oli nuori Richard Burton ja Olivia deHavilland. Wikipedian mukaan kirjailija piti deHavillandia liian sympaattisena Rachelin rooliin.