Kiitävät hetket

James Salter on yksi lempikirjailijoistani. Pidän eniten kaunokirjallisuudesta, joka ei luota niinkään juoneen vaan tunteisiin, tunnelmiin ja vilauksiin. Tajunnanvirta sekä impressionistinen, lyyrinen proosa tavoittavat todellisuuden tarkimmin, samoin runous. Ihailen kovasti kirjailijoita, joilla ei ole syy-seuraus -tarinaa, mutta jotka silti onnistuvat ottamaan lukijan imuunsa ja pakottamaan hänet katsomaan elämää uudesta näkökulmasta. Juonivetoisissa kirjoissa on usein jotain vähän valheellista, ajatus että elämässä on selkeitä tarinoita, joilla on selkeä kaari. Totta kai ihmisen aivot on (yleensä) rakennettu siten, että pyrimme näkemään syitä ja seurauksia sekä tarinoita – siksi kai sadut, myytit ja tarinat ovat aina vedonneet.

Elämää on niin vaikea ymmärtää, että miksi romaanikirjailijakaan saisi sitä täysin ymmärtää? Sillä nyt näemme kuin kuvastimessa, kuin arvoituksen tavoin, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. (Englannin through a glass darkly on kyllä paremmin sanottu. En tiedä kumpin on oikeampi, heijastava kuvastin vai lasi, josta ei näy kunnolla läpi.) Salterin romaanit ovat kuin runoja, hän kirjoittaa uskomattoman lyyristä, hienoa kieltä, mutta naulaa tarkasti henkilöidensä tunteet ja luonteet.

Salter toimi ilmavoimissa 12 vuotta ja osallistui Korean sotaan. Hän kirjoitti kokemuksistaan romaanin The Hunters, josta tehtiin Hollywood-elokuva. Elokuva oli menestys sekä kriitikkojen että katsojien keskuudessa. Lentäjänuransa jälkeen Salter käsikirjoitti dokumenttielokuvia. Kun näytelmäelokuvaa ei toteutettu, Salter siirtyi kirjailijaksi.

Suosikkini on vuonna 1975 ilmestynyt Light Years (suom. Kiitävät vuodet). Se kuvaa keskinkertaisen arkkitehdin avioliittoa ja perhe-elämää kirpeän melankolisesti ja runollisesti. Olen lukenut kirjan useita kertoja. Salterin viimeisin romaani Solo Faces ilmestyi 1979, jonka jälkeen hän on julkaissut novelleja, muistelmateoksia ja ruokakirjankin. Kesällä hämmästyin, kun huomasin jostakin brittilehdestä, että kirjailija on julkaissut uuden romaanin – 35 vuoden tauon jälkeen! Myönnän, että olin vähän ennakkoluuloinen: oletin, että vanhus on päättänyt vielä kerran pyöräyttää romaanin, joka ei luultavasti olisi kovin hyvä. Päätin kuitenkin lukea kirjan, koska Salter kuuluu suosikkeihini.

Ennakkoluuloni osoittautuivat aivan vääriksi. All That Is on todella hieno romaani. Keskiössä on Philip Bowman, toisen maailmansodan veteraani, joka päätyy kustannusalalle 1950-luvun New Yorkissa. Hetken mielijohteesta hän menee naimisiin etelävaltioiden kaunottaren kanssa, jota kirjallisuus ei kiinnosta lainkaan. Romaanissa ei ole sen kummempaa juonta kuin Bowmanin ja hänen tuttavapiirinsä ihmissuhteet ja ammatilliset käänteet, joita seurataan impressionistisin vedoin 1980-luvun alkuun saakka. Ajanjakso onkin kiinnostava erityisesti rakkaussuhteiden kannalta: avioerosta tulee normaali juttu, avioliiton ulkopuolisista suhteista tulee muodikkaita ja vapaa rakkaus kukoistaa. Salterin naiset eivät tosin täysin pysy mukana seksuaalisen vapauden suhteen. Miehet nauttivat seksuaalisen vapauden ilmapiiristä, mutta onnistuvat aika surullisesti tuhoamaan ihmissuhteensa.

Romaanissa on raikasta se, että Salter viskaa kaikki luovan kirjoittamisen säännöt ja pakot roskakoriin. Vaikka Bowman on keskiössä, kesken kappaleen saatetaan hypätä sivuhenkilöiden matkaan ja kertoa jokin heidän oleellinen kokemuksensa. Näkökulmakin saattaa vaihtua tuosta vain. Kerrontaa siis poukkoilee päästä toiseen, paikasta toiseen ja jopa ajasta toiseen, mutta se ei haittaa, vaan antaa realistisen vaikutelman tuttavpiiristä, jossa kaikki tavallaan kulkevat polkujen ristikkoa, törmäävät toisiinsa ja eroavat jälleen vuosikymmeniksi.

Kuten aiemmissa teoksissaan, Salter piirtää ajankuvaa pienin, arkisin vedoin. Hän ei kuvaa juurta jaksaen vaatteita, esineitä tai muita aikakauden ulkoisia merkkejä, vaan pudottelee luonnosmaisia vihjeitä. Samalla tekniikalla hän luo henkilöhahmoja: naisia menee ja tulee varsin ripeään tahtiin, mutta lukija saa otteen kunkin naisen persoonasta impressionististen vihjeiden avulla. Vanheneminen tiivistyy pieniin kohtauksiin.

Salterin kieli on runollista, tajunnanvirrallista ja muistuttaa usein proosarunoa, kuten tässä esimerkissä:

Romaanissa on toisteisuutta, varsinkin Bowmanin naissuhteiden osalta. Se ei kuitenkaan häiritse, vaan osoittaa ennemmin, miten helposti ihmiset toistavat samoja virheitä. Parasta romaanissa on melankolinen, välillä lähes riipivän surullinen tunnelma. Elämä menee silmänräpäyksessä, turvaa ja pysyvyyttä, jota on odottanut, ei koskaan tulekaan. Miehet ja naiset voivat tarjota toisilleen hetken jotain hyvää, kunnes elämä tulee väliin tai ihmiset päätyvät valitsemaan väärin. Kieli ja monet kohtaukset ovat kuulaan kauniita ja samalla niissä on lähes itkettävän haikea tunnelma. Romaani alkaa Bowmanin sotakokemuksista ja päättyy siihen, että hän tajuaa olevansa vanha, mutta välissäkin kuolema tuntuu olevan koko ajan nurkan takana. Runolliset onnen hetket Lontoossa ja Pariisissa ovat silmänräpäyksiä, hetkessä ohi.

All That Is ei ole täydellinen romaani, mutta minut se imaisi maailmaansa ja kosketti.

Salteria suomeksi:

Leikkiä ja ajanvietettä (Tammi, 1988)

Kiitävät vuodet (Tammi, 1991)