Kiltti tyttö
Jennifer DuBois: Cartwheel (Random House, 2014)
Luin tämän kirjan vähän sattumalta. En ollut aiemmin kuullut kirjailijasta, mutta tarvitsin sähkökirjan matkalle. Kaikki kunnia Helsingin kaupunginkirjastolle siitä, että kirjastolla on netissä sähkökirjalainaamo. Englanninkielisten kirjojen valikoima on kuitenkin aika outo. Seuraan paljon angloamerikkalaista kirjallisuutta, mutta useimmista kirjoista en ole koskaan kuullut. Vampyyriromaaneja ja muita vastaavia nuorten aikuisten kirjoja on käsittämätön määrä, oikeaa kirjallisuutta ei juuri lainkaan. Tunnettujen kirjailijoiden teoksia on hyvin vähän. Päättelin, että Cartwheel ei ollut ihan hömppää, joten lainasin sen.
Yhdysvaltalainen college-opiskelija Lily Hayes on vaihdossa Argentiinassa. Hän asuu isäntäperheessä, huonetoverinaan toinen vaihto-opiskelija Katy Kellers. Lilyn perhe – äiti, isä ja sisar Anna – matkustaa Buenos Airesiin, sillä on tapahtunut jotain kamalaa: Lily on vangittu syytettynä Katyn murhasta.
Kirjailija kertoo saaneensa innoituksen romaanille Amanda Knoxin tapauksesta. Knoxia syytettiin kaverinsa murhasta Italiassa ja murhatapaus sai valtavasti huomiota mediassa. On sanottu, että media kohteli Knoxia julmasti, koska hän oli vääränlainen tyttö. Sama pätee Lilyyn: Lily käyttäytyy oudosti, niin kuin ei surisi kaverinsa kuolemaa. Pian media kaivaa esiin sähköpostit ja Facebook-viestit, joissa Lily kirjoittaa kämppäkaveristaan ilkeän ylimielisesti. Lilyn itsevarmuus ja taipumus paljastavaan pukeutumiseen kääntyvät häntä vastaan.
Olen usein miettinyt, millainen voisi olla dekkari, joka olisi korkeakirjallisuutta. Cartwheelissä on paljon samaa kuin perusdekkarissa: murhamysteeri, tarinan valottaminen eri näkökulmista, tapahtumien keriminen auki taaksepäin. Romaani on kuitenkin kaukana viihdedekkarista. Se on älyllinen ja välillä vähän vaikeakin. Lily pitää itseään hyvin älykkäänä ja käyttäytyy sen mukaisesti. Syyttäjä Eduardo miettii paljon anteeksiannon ja oikeudenmukaisuuden luonnetta. Ylipäätään henkilöt miettivät paljon. Perhesuhteitakin analysoidaan älyllisesti. Tämä oli eräs ulottuvuus, josta pidin todella paljon. Luovan kirjoittamisen perussääntö ”show don’t tell” lentää roskikseen, kun DuBois analysoi henkilöitään ja heidän elämäänsä. Koska hän on taitava kirjoittaja, analysointi ja sisäiset monologit vievät mennessään. Lukijalle jää silti tilaa oivaltaa.
Pidin romaanista todella paljon, vaikka sillä on puutteensa. Eduardon näkökulma tuntui välillä väkinäiseltä. Ja kuten melkein aina yhdysvaltalaisten romaanien kohdalla, kerrontaa olisi voinut tiivistää. Romaanin yksi viehätys on sen sanaisuus, mutta karsittavaa olisi kyllä löytynyt. Cartwheel on silti kiehtova, mukaansa tempaava romaani.
Hyvä analyysi romaanista löytyy täältä.