Kirja vai kuntopyörä?
Eräänä aamuna luin taas kerran artikkelin naisesta, joka oli hurahtanut liikuntaan. Heräämällä kukonlaulun aikaan perheenäiti löysi aikaa salilla käymiseen. On tietenkin hienoa – jo kansanterveyden kannalta – että ihmiset huolehtivat kunnostaan. Silti nykyajan liikunta- ja fitnessintoilussa on jotain häiritsevää.
Lehtijutuissa työssäkäyvät ihmiset kertovat ramppaavansa kuntosalilla tai jumpassa jopa viisi kertaa viikossa. Mietin aina, mistä se aika on pois. Joku kuntosaliyrittäjä kertoi lehdessä, että äidit nipistävät aikaa lasten kanssa ololta. Kuntoilukuume näkyy kaikkialla: naistenlehdet haastattelevat fitness-malleja, marketin hyllyt notkuvat proteeinirahkaa ja -patukoita, jumppatrikoot päällä mennään varmaan kohta häihinkin.
Kun luin juttua kuntoilevasta perheenäidistä mietin, miksi nämä artikkelit kertovat aina kuntoilusta. Miksei koskaan lukemisesta ja yleissivistyksen lisäämisestä? Minulle kipukohta ei ole äitinä ollut, etten ehtisi kuntoilla, vaan se, etten ehdi ja jaksa lukea tarpeeksi. Haluaisin ymmärtää maailmaa paremmin ja haluaisin laajemman yleissivistyksen. Haluaisin tietää, mitä Nietzsche todella tarkoitti ja miten suomalainen kristinusko on kehittynyt. Kerran menin jopa kirjastoon katsomaan opinto-oppaasta uskontotieteen peruskurssin kirjalistan, ajattelin että voisin lukea kirjat ominpäin. Pyöritän kolmen ihmisen arkea yksin, eivätkä voimat riittäneet.
Nuorena en pitänyt liikunnasta, kiitos koulun liikuntaopetuksen, joka leimasi oppilaat kömpelöiksi tai notkeiksi. Pukkihyppely ja köysissä kiipeily oli kamalaa. Harrastin lähinnä kävelyä ja uintia. Mummi nuhteli usein, että minun pitäisi käydä enemmän ulkona. Vastasin aina, että ulkona ei voi lukea (paitsi kesällä). Aikuisena meni pitkään, ennen kuin innostuin liikunnasta. Liikun mielestäni normaalisti ja tarpeeksi.
Tuntuu, että kulttuurimme palvoo nykyään fyysisyyttä. Kuntoiluun hurahtaminen on upeaa, vaikka sekin voi kehittyä riippuvuudeksi ja tuhota terveyden. Seksikin on suoritus ja kykyjä pitäisi koko ajan parantaa. Varsinkin naisille syötetään syyllisyyttä siitä, ettei kuntoile tarpeeksi, ei ole laiha mutta lihaksikas, reisien välinen rako ei ole kauneusihanteiden mukainen, eivätkä kintut muistuta pähkinäpihtejä niin että superslim-farkut näyttävät upeilta. Suklaan sijaan iltapäiväkahvilla pitäisi syödä lehtikaalia, ja kahvin sijasta pitäisi tietenkin kiskoa macapirtelöä.
Sivistyksestä on tullut elitismiä. Jos sanon, että haluaisin tietää, mitä Nietzsche omaksui Schopenhauerilta ja mitä hän hylkäsi, olen elitisti. Jos tykkään kierrellä kirjakauppoja Keski-Euroopassa, olen elitisti.
Kuntoilijat sanovat kuntoilevansa oman hyvän olonsa takia, ei niinkään ulkonäön. Minäkin haluaisin oppia lisää oman itseni takia, ymmärtääkseni maailmaa, en siksi, että haluaisin vaikuttaa jotenkin hienolta. Sanotaan, että vanhempien liikkuminen antaa hyvän esimerkin lapsille. Mielestäni myös vanhempien lukeminen antaa hyvän esimerkin lapsille. Lapseni ovat tottuneet myös siihen, että kuuntelen paljon puheohjelmia. Sunnuntaisin kuuntelen radion jumalanpalveluksen. Kuuntelen sekä politiikkaradiota että Radio Deitä.
Toissatalvena katsoin netistä kaikki kulteista kertovat dokumentit, joita löysin. Koska YouTube-kanava on perheen yhteinen, pienempi lapsista rupesi kyselemään, mitä kultit ovat. Juttelimme useaan otteeseen kulteista ja lahkoista sekä uskonnosta muutenkin.
Toivoisin, että joku lehti tekisi joskus jutun perheenäidistä, joka ei ehtinyt lukea tarpeeksi, mutta sitten hän löysi äänikirjat/puheohjelmat/podcastit/YouTuben luennot ja teki onnellisena kotitöitä, koska tunsi samalla sivistyvänsä.
“Miksei koskaan lukemisesta ja yleissivistyksen lisäämisestä?”
Koska se ei kiinnosta enemmistöä. Monet muistavat jo alakoulusta, kuinka tuskallisia olivat tunnit ja kuinka ihanaa oli päästä välitunnille. Lopullisen vapauden päivään soi koulun loppuminen. Pääsi kotiin tai futiskentälle potkimaan pikkumaaleihin.
Sama toistuu oppiasteelta toiselle. Yliopistossa sisäisesti motivoituneita on vain pieni osa. Suurin osa suorittaa välineellisesti. Siksi opetussisältöjäkään ei voida rakentaa opiskelijoiden motivaation varaan. Kun niin tehdään, oppia ei jää päähän sitäkään vähää kuin pakottavista opintomenetelmistä.
Jo pelkästään ryhmätöissä ongelmaksi muodostuu, että joukkoon livahtaa vapaamatkustajia Yksi ei tee mitään, yksi tahtoo ykkösen, yksi haluaa suorittaa vitosen ja vain se neljäs tahtoisi paneutua aiheeseen sisäisen motivaation tähden.
Uskon että suuri osa mielenterveysongelmistakin selittyy nykymaailman oppimis- ja keskittymispakolla. Pitkäjänteinen keskittyminen abstraktiin ajatteluun on useimmille vierasta ja luonnotonta. Jos sitä joutuu tekemään työkseen, se stressaa ja vieraannuttaa elämästä, jonka kokee todelliseksi elämäksi.
Lehdet tarjoavat liikunnallisia aiheita, koska ne myyvät. Aiheet, jotka ohjaavat kohti sisäistä ponnistelua, koetaan pikemminkin ahdistaviksi kuin rentouttaviksi. Maija Vilkkumaa kertoi joskus jossain radio-ohjelmassa, kuinka lukeminen rupesi ahdistamaan, kun hän asetti tavoitteekseen lukea venäläiset klassikot.
Lienet erilainen kuin enemmistö. Siksi kaipaat sellaista, jota enemmistö ei osta.
Uskon, että kuntoilu-uskovaisuus ei kestä loputtomiin. Ja maca-jauhe on hemmetin pahaa. Mielestäni kiintoisa antikvariaattilöytö ja kuppi rommikaakaota voittaa hikiurheilun 6-0.
Forkka5:n “enemmistö ei osta” heitto oli sellainen anglismi johon kotimaista kirjallisuutta kaihtavat sortuvat. Pysy Laura juuri tuollaisena kuin olet. Antaa lehtien vouhkata: trendejä tulee ja trendejä menee.
Tuli mieleen, että Imagen toinen blogaaja Tommi Melender rakastaa kirjallisuutta vähintään yhtä palavasti.
“Forkka5:n ”enemmistö ei osta” heitto oli sellainen anglismi johon kotimaista kirjallisuutta kaihtavat sortuvat.”
Niin taisi olla, mutta oletko pohtinut, kannustaako tuollainen elitismi kaunokirjallisuuden harrastamiseen?
Kun joku ei riittävän sivistynyt kommentoi kirjallisuuskeskusteluun ja kertoo näkemyksensä, miksi kirjallisuus ei kiinnosta, niin vastauksena on elitistinen huomautus.