Koukussa

Olen tällä viikolla kirjoittanut hulluna Villa Kivessä – romaania, käsin. Jätän nykyään läppärin kotiin ja kirjoitan mustekynällä. Mikä vapaus, ei koneita! On ihanaa kököttää koko päivä hiljaisessa puuhuvilassa paperin sekä muste- ja lyijykynän seurassa, katsellen ikkunasta puita ja junia.

Siinä sivussa olen seurannut keskustelua, joka syntyi Helsingin kaupungin Välinpitämättömyys on tämän päivän välivaltaa -kampanjasta. Kampanja oli mielestäni häkellyttävän heikko, varsinkin kun ottaa huomioon, että suomalaiset mainostoimistot ovat viimeisinä vuosikymmeninä tehneet erinomaisia yhteiskunnallisia kampanjoita. Keskustelu on ollut kiinnostavaa. Kampanjaa ovat (sen perusteella, millaisia keskusteluja olen itse sattunut lukemaan) puolustaneet lähinnä miehet.

Heidän mielipiteensä jakautuvat kahtia: 1) kampanja ei syyllistä naisia, joo okei, siinä on vain nainen, mutta voisi olla myös mies. 2) äitejä sietääkin syyllistää, “minäkin näin maanantaina miten yksi äiti bussissa vaan räpelsi kännyä, vaikka taapero halusi jutella”.

Iltapäivälehtien kommenttipalstoilla ilkutaan, että “se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa”. Veikkaan, että aika monilla suomalaisilla, olivat sitten vanhempia tai eivät, on nykyään ongelma netin ja älypuhelimen kanssa. Vaikka ei olisi lapsia, jatkuva somessa roikkuminen/kännykän roplaaminen pilaavat keskittymiskyvyn, silmät ja ryhdin. (Eräs tuttavani, jolla on iso yritys, kertoi, että nuoret työntekijät pitävät työnteon ohessa jatkuvasti Facebookia auki, eikä pomo voi sitä mielestään kieltääkään vaikuttamatta orjapiiskurilta.)

Helsingin kaupungin kampanja on lähes surkuhupaisa siinä, että se osoittaa äitejä syyttävällä sormella, mutta ei kerro lainkaan, mitä pitää tehdä, jos oikeasti on ongelma netin tai somen kanssa. Entäpä jos joku äiti tai isä todellakin tuntee, ehkäpä kyseisen kampanjan herättelemänä, että hän on netti- tai someriippuvainen siinä määrin, että lapset ovat heitteillä? Kampanjan nettilinkit johtavat vain tiedotteisiin kampanjasta – niissä kerrotaan, että nyt on tällainen kampanja, mutta ei sitä, mitä pitäisi tehdä. Soittaa mielenterveysseuraan? Mennä päihdelinkin sivuille? Hakeutua terveyskeskuslääkärin puheille?

Ja onko edes missään asiantuntijaa, joka voi auttaa nettiriippuvuuden kanssa? Viimeksi kun tein juttua peliriippuvuudesta, asiantuntemus koski yksinomaan uhkapelejä, siis esimerkiksi kasinoja ja hedelmäpelejä, ei nettipelejä, joihin voi todellakin jäädä pahasti koukkuun. Tietysti myös konsolipelit voivat aiheuttaa riippuvuutta. Jo 2000-luvun alkupuolella tunsin naisen, jonka mies ei ehtinyt olla lainkaan perheen kanssa, koska syöksyi heti töistä tultuaan yläkertaan pelaamaan netissä. Jos lapset lähestyivät, isä vain ärisi ja tiuski.

Välinpitämättömyys-kampanjasta tuli sellainen olo, että jossain sedät ja tädit, joilla ei ole mitään kosketusta nykytodellisuuteen, paheksuvat että äiti on paha, jos se on netissä. Eivätkä kuitenkaan kerro, mitä voisi tehdä, jos on oikeasti kasvanut kiinni älypuhelimeen.