Köyhyyden kurimuksessa

J.D. Vance: Hillbilly Elegy – A Memoir of Family and Culture in Crisis (William Collins, 2016)

J.D. Vance on yhdysvaltalainen lakimies, joka syntyi köyhälle seudulle Appalakkien vuoristoon. Muistelmateoksessaan hän kuvaa lapsuuttaan ja köyhän alueen olosuhteita. Hyvinä aikoina Appalakkien seudulla oli paljon teollisuutta työpaikkoja kaikille. Pikkukaupungit kukoistivat. Teollisen tuotannon siirryttä halpatyövoiman maihin seutu on kurjistunut. Moni perhe elää toivottomassa köyhyydessä.

Vancen oma perhe on duunariluokkaa ja tulee vähän paremmin toimeen kuin työttömät ympärillä. Perheen sisällä on kuitenkin ongelmia. Isovanhempien parisuhde on väkivaltainen, isoisä juo ja lapsista erityisesti J.D:n äiti kärsii. Äiti saa lapset nuorena ja etsii epätoivoisesti elämälleen suuntaa tuhoontuomituista seurustelusuhteista. Äiti koukuttuu ensin kipulääkkeisiin, sitten huumeisiin. Hän on arvaamaton ja väkivaltainen.

Vastapainona lasten elämässä ovat äidin vanhemmat, Mamaw ja Papaw, jotka ovat saaneet suhteensa kuntoon ennen lastenlasten syntymää. Mamaw on todellinen matriarkka: koko suku pelkää häntä ja kaupungissa häntä kunnioitetaan. J.D.:n ja hänen siskonsa onnellisimmat ajat ovat isovanhempien luona. Äiti yrittää kuitenkin epätoivoisesti pitää yllä illuusiota normaalista perhe-elämästä. Aina kun hänellä on uusi mies, hän haluaa lapset luokseen.

Varsinkin Mamaw kannustaa, tai oikeastaan puskee kaksin käsin J.D.:tä opiskelemaan. Sinnikkyytensä ansiosta poika päätyy eliittiyliopisto Yaleen. Hänen sisällään kuitenkin myllertää, vaikea lapsuus on jättänyt jälkensä.

Hillbilly Elegy on ollut myyntimenestys Yhdysvalloissa. Tarra oman painokseni kannessa lupaa, että kirjan avulla oppii ymmärtämään, miten Trump pääsi valtaan. Minussa kirja herätti ristiriitaisia ajatuksia. Se on todella mukaansatempaava, luin teoksen kamalassa räkätaudissa. Kirja tarjoaa näköalan white trash -maailmaan, amerikkalaisen unelman hämärälle puolelle. Köyhyys tekee ihmisistä apaattisia, he eivät jaksa tavoitella parempaa. Jotkut kuitenkin ponnistavat vaikeista oloista pitkälle, kuten kirjoittaja. Hän näkee sen johtuvan ennen kaikkea isovanhempien kannustuksesta ja heidän tuomastaan turvasta. Isovanhemmat uskovat poikaan ja panostavat häneen, potkivat ahteriin ja puskevat eteenpäin. Kun kouluun tarvitaan hieno laskin, Mamaw ostaa sen omilla säästöillään.

Perhedynamiikan kuvaus on kiehtovaa. Suku vilisee herkullisia tyyppejä. J.D.:n eteenpäinpyristely on kuvattu kiinnostavasti, perheväkivalta ja muut vaikeudet karmaisevasti. Silti kirjassa oli jotain vähän häiritsevää. Loppujen lopuksi menestyminen tuntuu olevan omasta itsestä ja perheen tuesta kiinni. Vaikka Vance yrittää ymmärtää synnyinseutunsa apaattisia köyhiä, hän samalla paheksuu. Työskennellessään teininä marketissa hän paheksuu köyhiä, joilla on enemmän rahaa käytettävissään sosiaaliavustusten muodossa kuin hänellä. Köyhien syyllistäminen välittyy rivien välistä. Köyhiä ei kiinnosta työnteko, he kuluttavat pikavipeillä, eivätkä osaa ajatella huomista päivää pitemmälle. Kirjailijan näkemys on kovin yhdysvaltalainen ja oikeistolainen. Hän ei ota lainkaan huomioon sitä, miten kunnollinen sosiaaliturva voisi auttaa köyhien seutujen ihmisiä.

Teos on silti kiehtova katsaus toisenlaiseen Pohjois-Amerikkaan. Parasta minusta oli Mamawn hahmo. Hän on uskomaton dynamo, voimanainen, joka pitää suvun kurissa tulisen temperamenttinsa ja pahan kielensä avulla. Mamaw on todellinen supermummo. Isoäidin ja tyttärenpojan suhde on kuvattu täyteläisesti.