Kultaiset katot

Alli Walli: Näköala yli kattojen (Karisto, kirjassa ei ole vuosilukua, mutta Wikipedian mukaan teos on vuodelta 1937)

Taas yksi unohdettu kirjailija, tällä kertaa ei kyllä mikään helmi romaaniksi. Halusin lukea tämän, koska tapahtumapaikkana on Helsinki ja toivoin saavani kurkistuksen 1900-luvun alun kaupunkiin. Kaupunkikuvausta kirjassa on kuitenkin aika vähän.

Romaanin alussa päähenkilö Taina Latva on juuri kirjoittanut ylioppilaaksi. Hän on talonmiesperheestä, mutta saanut mahdollisuuden käydä oppikoulua. Työpaikan löytäminen ei kuitenkaan ole helppoa ilman parempien piirien suhteita. Muutaman epäonnisen työpaikan jälkeen Taina päätyy autoliikkeen konttoriin. Hän ystävystyy työtoverinsa Hilden kanssa ja sattuman kauppaa Hilden avioton tytär Ritva päätyy kasvattilapseksi Tainan perheeseen. Taina kuhertelee toverinsa Maurin kanssa, mutta aviomies löytyy konttorista. Ikävä kyllä, Taina odottaa jo Maurin lasta, vaikkei täysin ymmärrä sitä itsekään. Syntyy “vajaaälyinen” Teuvo-poika. Aviomiehelle totuus selviää vasta vuosien kuluttua. Tainaa kärvistelee tunnontuskissa ja sitten tragedia ravisteleekin perhettä.

Romaani ei ollut edes ajankuvana kovin kiinnostava. Alku herätti mielenkiinnon, olihan iso yhteiskunnallinen muutos, kun työväenluokan tytötkin pääsivät opiskelemaan. Romaani alkaa hilpeästi, mutta edetessään se luisuu oman aikansa melodraamaksi.

Tuntuukohan mikään nykylukijasta yhtä vieraannuttavalta kuin paatoksellinen kristiliisyys? Vammainen lapsi on tietysti rangaistus Tainan synneistä ja valheista. Kun hän märehtii syyllisyyttään, hänen äitinsä pelmahtaa paikalle ja pitää monen sivun mittaisen Jeesus-monologin. (Tätä ennen uskonto ei ole esiintynyt kirjassa minkäänlaisessa osassa.) Lopullinen rangaistus on perhetragedia, jonka jälkeen Taina yrittää riistää itsellään hengen. Onneksi kasvattilapsi Ritvasta on kasvanut puhdassyäminen ja kuuliainen tyttö, joka ottaa ohjat käsiinsä. Ritvan äiti on kadonnut yhtäkkiä Brasiliaan, eikä hänen kohtalonsa koskaan selviä.

Nykynäkökulmasta melodramaattiset käänteet sopisivat paremmin romaaniin, joka olisi kokonaan melodraamaa. Loppupään paatos tuntuu olevan kuin eri kirjasta alkuun verrattuna. Myös kerronnan taustalla oleva aatemaailma tuntuu vieraalta. Taina on tehnyt väärin mennessään sänkyyn pojan kanssa, johon kuitenkin oli kiintynyt. Sitä tekoa, ja aviomiehelle valehtelua, hän joutuu sovittamaan lopunelämää. Nykylukijan näkökulmasta koko soppa tuntuu vähän hölmölle: eikö asiaa voisi vain sopia, miksi pilata koko elämä?

Kiinnostavin kohta romaanissa oli luku, jossa kuvataan nuorenparin elämää anopin kanssa samassa kodissa. Anoppi on kiintynyt poikaansa sairaalloisella vimmalla. Tuollaiset äidit kiinnostavat minua ja olisin halunnut lukea asetelmasta enemmänkin. Tuntuu, että naisten saatua enemmän sisältöä elämään tuollaiset omistushaluiset mammat ovat jotakuinkin kuolleet sukupuuttoon.