Lähimmäisenrakkaus, tuhoutuva luonnonvara?

Vaalien jälkeisessä keskustelussa on pistänyt silmään eritoten hyökkäys kehitysapua ja maahanmuuttoa vastaan. Kehitysapua vastustetaan tiettyjen tahojen blogeissa ja nettikeskusteluissa erilaisilla perusteluilla: Suomen pitää ensin hoitaa omat ongelmat kuntoon; kehitysapu on vasemmistolaista hapatusta, punavihreiden ”unelmahöttöä” ja epärealistista; nykymaailmassa ei ole varaa maailmanparantamiselle ja niin edelleen. Kumma kyllä jopa tietyiltä kansanedustajilta tuntuu olevan hukassa se, että kehitysavun takana ei ole vain ajatus olla kiva ja auttaa muita. Johanna Sumuvuori selittää blogissaan selkeästi, että köyhien maiden auttamisella on myös tarkoitus estää epävakautta, joka globaalissa maailmassa heijastuu kaikkialle (http://sumuvuori.net/node/ruumiit-rajoillamme/)

Minua tosin ihmetyttää se, että esimerkiksi Perussuomalainen puolue vetoaa kristillissosiaaliseen pohjaan (mitä se sitten mahtaakaan tarkoittaa), mutta sekä puolueen eräiltä kansanedustajilta että joiltakin kannattajilta tuntuu puuttuvan lähimmäisenrakkauden ihanne kokonaan. Kristittynä olen ymmärtänyt, että lähimmäisenrakkaus on ollut tärkeä osa evankelisluterilaista uskoa. Ihan mututuntumalta voisi päätellä, että yhteiskunnan koventuneet arvot ja asenteet johtuvat siitä, että suomalaisten uskonnollisuus on vähentynyt. Olisi loogista olettaa, että kristillisiin arvoihin nojaavat tahot uskoisivat lähimmäisenrakkauteen. Myös lähetyskäsky on ollut tärkeä osa evankelisluterilaisuutta ja siihen on liittynyt kiinteästi köyhien auttaminen myös muissa maanosissa.

Täytyy myöntää, etten oikein muutenkaan ymmärrä PS:n sääntöjä. Niissä sanotaan esimerkiksi: ”Kutsumme mukaan oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentamiseen myös kansaa lähellä olevan sivistyneistön ja vapaat taiteilijat.” Kulunut viikko on osoittanut, miten moniselitteinen sana kansa on. Siitä on esitetty lukemattomia tulkintoja: joidenkin mielestä kansaan ei kuulu, jos on rikas, tai jos juo lattea, tai asuu Kumpulassa. Kun on epäselvää, mikä on kansa, on vaikea tietää, kuka on sitä lähellä.

Vaalien jälkeisessä keskustelussa on myös hämmästyttänyt faktojen puuttuminen tai väärin ymmärtäminen. Osa tulkinnoista on koomisia: teatterikorkeakouluun pääsee kuulemma automaattisesti sisään, jos vanhemmat ovat näyttelijöitä. Näin kävi myös Krista Kososelle. (Teatterikorkeaan ei tosin pääse kukaan ilman pääsykoetta, eivätkä Kososen vanhemmat ole näyttelijöitä.) Toiset väittämät ovat omituisia: väite, että Vasemmistoliitto pakotti Suomen Euroopan Unioniin toistuu tiuhaan. Jäsenyyttä kannattivat tosiasiassa mm. Kokoomus ja Keskusta, Vasemmistoliitto ja Vihreät eivät ottaneet asiaan kantaa, ja kansanäänestyskin järjestettiin 1994.

Tunnettu poliitikko Joseph Goebbels tosin sanoi jo 1940-luvulla, että kun mitä tahansa toistetaan tarpeeksi, siitä tulee totta.

“If you tell a lie big enough and keep repeating it, people will eventually come to believe it. The lie can be maintained only for such time as the State can shield the people from the political, economic and/or military consequences of the lie. It thus becomes vitally important for the State to use all of its powers to repress dissent, for the truth is the mortal enemy of the lie, and thus by extension, the truth is the greatest enemy of the State.”

Tämän päivän Helsingin Sanomissa tuore kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps) esittelee tietojaan historiasta: ”Mihin Rooma romahti? Moraaliseen rappioon.” Tosiasiassa Rooman tuhosta on ainakin sata erilaista teoriaa, joista yksi on, että Rooman valtakunta kaatui kristinuskon leviämiseen. Tämän teoriaan mukaan roomalaiset joutuivat luopumaan perinteisistä arvoistaan ja uskomuksistaan, kun kristinusko vahvisti asemiaan.

Jokaisella on oikeus omaan näkemykseen, mutta toivoisi, että keskustelussa faktat olisivat kohdillaan. Tietoa on nykyään todella helposti saatavilla. Viime aikoina olen kuunnellut tiskatessa sekä BBC:n radio-ohjelmia länsimaisen oikeuslaitoksen ja -tajun historiasta että Harvardin yliopiston professorin ja poliittisen filosofin Michael J. Sandelin luentoja You Tubesta. Viimeksi tänään ajattelin, että maailma on aika ihmeellinen, kun voin kuunnella Harvardin yliopiston luentoja omassa keittiössäni kattiloita kuuratessa. Kantia käsittelevä luento oli todella kiinnostava.

K-vertauksen toivotan jonnekin poliittisen symbolismin hautausmaalle!!