Lapsi sodassa

Anna Bodestamin Kuilu (Klyftan, suom. Elvi Sinervo, Tammi 1967, alkuteos 1946) on yksi suosikkiromaanejani. Se kertoo 10-vuotiaasta Rutista, työläiskodin herkästä tytöstä, joka elää keskellä sisällissotaa. Kun aikuisista ei ole turvaa, pelko saa lapsesta yliotteen. Hän ei pysty nukkumaan, vaan rukoilee öisin, ettei Jumala antaisi valkoisten viedä isää. Tuho ja kuolema ovat läsnä kaikkialla. Kun rauha palaa, on liian myöhäistä. Lapsen mieleen on jäänyt sodasta pysyvät haavat.

Bodestam kuvaa lapsen ajatusmaailmaa ja pelkoja riipivän todentuntuisesti ja uskottavasti. Kuilu ei todellakaan ole mikään hyvänmielen kirja, mutta tärkeä se on, sillä se muistuttaa meille, että eniten sodan ja väkivallan keskellä kärsivät heikoimmat. Tykkäämme ihmetarinoista, joissa keskitysleireillä kasvaa normaaleja lapsia tai ihmiset selviävät järjissään kammottavista kärsimyksistä. Kuilu muistuttaa, että enemmän on niitä, joiden psyyke saa pysyvät vauriot.

Romaanissa on kuitenkin myös valoa ja lyyristä kauneutta. Bodestam on taitava kirjoittaja, mutta ilmeisesti suomenkielinen kirjallisuushistoria ei häntä juuri muista. Suomenruotsalaisen kirjallisuuden piirissä kirjailijaa sen sijaan arvostetaan. Bodestamista ilmestyi vastikää elämäkerta.