Lapsia ja eläimiä

 

Jaakko Haavio: Mennyttä aikaa muistelen (Kirjapaja, 1972)

Otin tämän kirjan roskalavalta, koska minusta on hauska lukea muistelmia. Jaakko Haavio (1904–1984] oli rovasti ja kansanrunoustutkija Martti Haavion veli. Perheessä oli neljä lasta. Myös perheen isä oli pappi, mutta pappisura ei ollut Jaakko Haaviolle itsestään selvyys, kuten hän kirjassaan kertoo.

Harvoin olen lukenut näin hauskaa ja lämmintä lapsuudenkuvausta. Haaviolla on ollut ilmeisesti hyvin tarkka muisti, tai ehkäpä lapsuuden tapahtumat ovat vanhana palanneet kirkkaina mieleen, kuten usein käy. Haavio ei kuitenkaan kerro vain lapsuuden tapahtumista, vaan kuvaa todella tarkkaan lapsen tapaa tuntea ja kokea sekä ympäristöään että ihmissuhteita. Hänen tapansa kirjoittaa on raikkaan humoristinen ja lennokas. Nautin myös vanhasta maataloussanastosta.

Teoksessa on eräs rikkaus, johon en muista usein törmänneeni muistelmissakaan: Jaakko Haavio kuvaa hyvin elävästi ja koskettavasti lasten ja eläinten suhdetta. Tuohon aikaan, 1900-luvun alussa, pappilassakin oli kaikki mahdolliset kotieläimet sekä myös lemmikkieläimiä. Eläimet olivat pappilan lapsille tärkeitä leikkitovereita ja muutenkin rakkaita.

Hauska sattuma, että kun Jaakko Haavio lähti opiskelemaan Turun klassilliseen lyseoon, hän sai opettajakseen isovaarini! Harmi, ettei isovaaristani ollut kirjassa kuin muutama maininta. Wikipedia tietää kertoa, että Jaakko Haavio oli myös runoilija ja virsien sanoittaja. Muistelmateos ei tosin ole mitenkään erityisen uskonnollinen, Haavion isä ei näytä olleen ankaran kristillisen kasvatuksen kannalla, ja lapsille annettiin kaikesta päätellen täysi vapaus olla lapsia. Eli teos on kiinnostavaa luettavaa niillekin, joita kristillisyys ei kummemmin kiinnosta.