Lisää lehtien lukemisesta

Aiempi kirjoitukseni Helsingin Sanomista kirvoitti kommentteja Facebookissa. Räväköimpien mielipiteiden mukaan HS:n artikkeleiden lukeminen ilmaiseksi selainta ja konetta vaihtamalla on varastamista. Lakipykälien mukaan näin voi toki olla, mutta olen edelleen sitä mieltä, että suomalainen journalismi ei pelastu sillä, että luotetaan ihmisten hyvään tahtoon, kun maksamattomuus on tehty noin helpoksi. Ei edes tarvitse tehdä mitään, sen kun siirtää pyllynsä samassa huoneessa toisen tietokoneen ääreen. Minulla on ystävän lahjoittama HS:n nettilukuoikeus, joka on hyväksytetty HS:ssa. En ole kuitenkaan vielä käyttänyt sitä. Kannatan tietysti tekijänoikeuksia.

Keskutelussa tuli ilmi myös se näkemys, että lehden lukeminen kirjastossa tai kaivaminen roskista on ok, koska joku on siitä jo maksanut. Kuvittelisin, että tämä saattaa vaikuttaa nuorten, ns. diginatiivien näkökulmasta vähän oudolta. Ei siis ole ok lukea lehteä ilmaiseksi netistä, vaikka se on tehty helpoksi, mutta kun hakee lehden alakerran paperinkeräyssäiliöstä, se onkin hyväksyttävää. (Entäs jos menee kirjaston koneelle lukemaan nettihesaria?)

Kysyttiin myös, miksi LongPlayn artikkeleista ollaan valmiita maksamaan, HS:n jutuista ei. Monella asiaan toki vaikuttaa LongPlayn brändi: kirjoittajat eivät kuulu suuren kansainvälisen mediayhtiön palkkalistoille, joten he vaikuttavat lahjomattomilta ja koko projektissa on sankarihenkeä. Minulle suurin syy ovat LongPlayn ”sinkut”. Voin ostaa artikkelin kerrallaan kuten kivoja musiikkikappaleita. Ehkä tulevaisuudessa voisi olla ”myyntipisteitä”, joita voisi ostaa eri lehtien artikkeleita samoin kuin musiikkia myyvistä palveluista saa eri levy-yhtiöiden musiikkia?

(Vuoden 1965 Helsingin Sanomien irtonumero löytyi taloyhtiön roskiksesta.)