Marittajat ja varmuusvarasto
Vuodenajat vaihtuvat ja maailma muuttuu, mutta yksi asia pysyy: toimittajien into vastustaa kodinraivausta. Viime viikonkin sisään on ilmestynyt lukuisia kolumneja, joissa lytätään joko Konmari tai tavarakaaoksen kanssa painiminen ylipäätään. Ei liene sattumaa, että juuri tämä aihe puhuttaa, ja nimenomaan naisia.
Konmaria vastustavissa ja kodinraivausta päivittelevissä kolumneissa on jo pitkään huvittanut se, että aihe on ilmeisesti raivauksen vastustajallekin kovin omakohtainen. Tulee sellainen vaikutelma, että omakin tavarakaaos ahdistaa, sille ei saada tehtyä mitään ja sitten pitää hekotella muille, siis marittajille, jotka juttelevat sukilleen.
On sanottu, että nykyään kenelläkään ei ole neutraali suhde ruokaan, ja sama taitaa päteä tavaraan.
Minähän en marita, ei minulla ole mitään turhaa.
Osaan siivota ilman opaskirjoja!
Minä käytän kaiken loppuun, en raivaile kaappeja saadakseni ostaa uutta.
En ole koskaan ostanut mitään turhaa!
Eletään hei 2010-lukua, naisten ei tarvitse koluta komeroitaan!
Nimenomaan naisten olisi syytä katsoa peiliin. Shoppailu on lukemattomille naisille suorastaan harrastus. Naiset hamstraavat kylppärin kaapit täyteen kosmetiikkaa, miehet eivät. Miehet käyttävät farkut loppuun, naiset ostavat uudet heti kun muoti muuttuu. Kirpputorit pursuilevat nimenomaan naisten vaatteita. Harva mies ostelee piristykseksi sohvatyynyjä tai koriste-esineitä, maljakoita ja tuikkulyhtyjä. Taloustuntijoiden mukaan tämä on varmaan hyvä juttu, yhteiskunta näivettyy, jos kulutus lakkaa.
Uusin MeNaiset paheksuu raivoraivaajia. Aloin heti suunnitella omaa Konmaria vastaavaa suuntaustani. Siitä puuttuisi kokonaan Marie Kondon lempeys ja japanilainen seesteys. Komeroiden raivaus raivonpurkumenetelmänä? Kulahtaneita kahvikuppeja voisi käyttää ampumaharjoituksessa ja ikävän perintösenkin voisi räjäyttää. Vai että raivoraivaus, odottakaa vain!
Oikeasti marittaminen on kiehtovaa puuhaa. Kun ottaa esiin kaikki kaappien perällekin sullotut kamat, joutuu todella kohtaamaan itsensä. Vaikka yritän elää ekologisesti, teen kaiken aikaa aivan pimeitä ostoksia. Olen todella joutunut pohtimaan miksi. Mikä perusturvattomuuden tunne saa ostamaan kaksi kappaletta samaa asiaa? Hamstraamaan kapistuksia enemmän kuin ehtii käyttää? Hankkimaan vaatteita, jotka on tarkoitettu ihan toisenlaiselle ihmiselle, toiseen elämään?
Konmari-ryhmässä moni kertoo tajunneensa, miten vähällä ihminen oikeasti tulee toimeen. Ja se mikä meille on vähän, olisi tietysti 1800-luvun suomalaiselle ollut järkyttävän paljon. Mietin usein kateellisena, miten vähällä sotilaat pärjäävät kasarmien makuusaleissa.
Konmarin myötä olen ruvennut miettimään kriisivarastoa. Aikaisemmin naureskelin koko jutulle. Kaupasta toiselta puolelta katua saa mitä vain ja hanasta vettä. Trumpin voitettua vaalit aloin oikeasti miettiä, pitäisikö meilläkin olla kriisin varalle varmuusvarasto. Jos yhteiskunta romahtaa, ryppyrasvoista ja kuorintavoiteista ei ole paljon hyötyä. Kaappeihin voisi hamstrata jotain oikeasti tarpeellista, kuten riisiä ja vettä.
Kriisin tullen Konmarille naureskeleva kaaoskerttu koluaa paniikissa laatikoitaan löytääkseen taskulampun ja paristot. Marittaja tietää heti, missä ne ovat.
Ohjeita kriisiajan varmuusvarastoon täällä ja täällä.
Kuvat teoksesta Emännän kodinhoito-opas (Maatalousseurojen keskusliitto, 1943)
Aika rajua yleistämistä miehistä ja naisista. Tiedän paljon naisia, mukaan lukien itseni, jotka eivät harrasta shoppailua eivätkä ostele varsinkaan kosmetiikkaa. ja tunnen paljon miehiä, mukaan lukien oman mieheni, joka ei raaskisi heittää mitään pois, koska niitä kahtakymmentä kulahtanutta t-paitaa voi vielä tarvita vaikka missä hommissa.
Ja jos todellinen kriisi tulee, se vastapäätä oleva kauppa ei ehkä ole auki, ei saa uutta tavaraa tai ei voi ottaa maksuja vastaan koska ei ole sähköjä.
Joojoo, *not all women* ja *not all men*, pitäisihän sen nyt olla selvää, ettei tarkoiteta 100 % ihmisistä. Jotkut ovat esimerkiksi niin köyhiä, etteivät voi ostaa yhtään mitään.
Rehevä barokki eri ilmenemismuotoineen on sekin ilon lähde. Kaksi esimerkkiä. Laaja garderobi takaa sen, että monia lempivaatteita käytetään korkeintaan muutaman viikon vuodessa. Täten niiden aktiivinen käyttöikä on helposti jopa kymmeniä vuosia. Bibliofiilin kotikirjastossa on satamäärin teoksia, joista monia hän lukee enää satunnaisesti, mutta pelkällä läsnäolollaan ne tuovat suunnattomasti hyvää oloa ympäristöönsä. Pieni määrä niistä jatkaa matkaansa antikvariaatteihin ja kierrätyspisteisiin – ensisijaisesti siksi, että tarvitaan tilaa myös uusille hankinnoille.
Kyllä, tavarassa ei ole mitään pahaa, jos se tuo iloa. Omassa kodissani ongelmana on, etten löydä kapineita, jotka tiedän omistavani, tavarat vievät tilaa ihmisiltä, aiemmin oli vaikea siivota, kun tavaraa oli neliöihin nähden liikaa.