Marmori ja betoni

Koskahan nykyinen sisustusvillitys alkoi? 2000-luvun alussa? Siitä asti olen potenut alemmuutta, koska en osaa sisustaa. Silti luen sisustuslehtiä. Ne ovat ihania, koska niissä kaikilla menee hyvin, taloilla ja tuoleillakin: rakastava lapsiperhe pelastaa vuosikymmeniä autiona seisseen korpikoulun, tuolit korjataan talteen roskalavalta ja ne saavat uuden elämän. Ihmisillä on varaa tilaviin, valoisiin koteihin, joissa lapsilla on puolapuut ja keinu sisällä. Isossa keittiössä on kiva valmistaa ”ystäväperheelle” aterioita. Sisustuslehtien artikkelit muistuttavat usein suloista satua: pariskunta on jo pitkään etsinyt asuntoa, kun he iltakävelyllä huomaavat asuntonäytön kyltin, heti ovella he tietävät, että tämä se on. Jokainen hankinta mietitään tarkkaan, haastateltavat eivät koskaan esittele esineitä, joista sanoisivat: ”Mitä ihmettä mä ajattelin, kun tonkin menin ostamaan?” Kaikilla tavaroilla on tarina, ilmeisesti asukkaat eivät koskaan ryntää kiireisinä ja nälkäisinä tavarataloon ja nappaa mukaansa ensimmäistä paperikoria.

Viime viikolla sain ystävältäni ison kasan uusia sisustuslehtiä. Karkkipäivä! Suomessa tehdään erinomaisia sisustuslehtiä, varsinkin kuvaajat osaavat asiansa. Suosikkejani ovat Deko., Divaani ja Avotakka. (Mökillä minulla on iso 1970-luvun Avotakkojen kokoelma!) Glorian Kotikin on hyvin tehty, mutta omaan makuuni vähän mummomainen. Suomessa muuten julkaistaan tällä hetkellä lähes pariakymmentä sisustuslehteä! Ulkomaisista luen tällä hetkellä vain Australialaista Real Living -lehteä, jonka saa ainakin ipadille. (Lehdessä esitellyt kodit eivät tosin ole suoraan omasta arkitodellisuudestani, lehden nimestä huolimatta.) Real Living -lehdessä on myös tee se itse -palsta, jossa on kekseliäitä ideoita. Hauskaa on sekin, että australialaiset tuntuvat olevan aika lääpällään suomalaisesta muotoilusta.

Seuraan myös joitakin sisustusblogeja. Minua nuoremmat bloggaajat innostavat katsomaan 1980–90-luvun juttuja uudesta näkökulmasta. Betoniaskarteluunkin sain intoa sisustusblogeista. Tämä kesä tosin meni lähinnä materiaaliin tutustuessa.

Lehdissä ja blogeissa on tietysti eräitä ärsyttävyyksiä. Miksi kaikki rakastuvat samaan aikaan samoihin asioihin? Eräs ystäväni vitsailee, että lehtiä lukiessa voisi pelata sisustuslehtibingoa. Löytyykö Eamesin Hang It All -naulakko, marmoria ja kuparia ja Tapiovaaran tuoleja? Ihailen erityisesti sellaista muotoilusilmää, että hoksaa hauskoja, nimettömiäkin asioita, joissa on hyvää muotoilua. Milanolaiset sukulaiseni raahasivat taannoin Suomesta isot kasat 1950-luvun koulutuoleja Italiaan.

En tiedä johtuuko lapsuudesta, että kiinnitän aina huomiota esineisiin. Äitini oli innostunut muotoilusta ja meille tuli Muoto-lehti (tosi harmi, että se on lopetettu). Myös mummini arvosti designia ja oli tarkka sisustaja – silloin design-esineisiin ei tosin liittynyt sellaista statuksen hohtoa kuin nykyään. Muistan edelleen jokaikisen esineen mummolasta ja sen, millä paikoilla ne olivat. Fiktiota kirjoittaessa suuri syntini on, että minulla on taipumus kuvailla henkilöhahmojen koteja ja ympäristöjä juurta jaksaen – tai siis olisi, jollen pitäisi itselleni kovaa kuria. Minusta on hauskaa tuoda henkilöhahmoista asioita esille esineiden ja sisustustyylin avulla ja tuntuu vaikealta uskoa, että kaikkia sellainen ei kiinnosta. Välillä tuntuu, että käännöskirjallisuudessa esimerkiksi kotien yksityiskohtaista kuvailua siedetään paremmin! Menneistä ajoista kirjoittaessani käytän välillä hyväkseni kirppisvalokuvia. Suomalaisen kodin muuttuminen on äärimmäisen kiehtova aihe ja kertoo paljon yhteiskunnallisista muutoksista. Suosittelen ehdottomasti tätä Kirsi Saarikankaan teosta aiheesta!

 

Nykyäänhän sisustaminen on monelle itseilmaisua, melkeinpä ikioma taideteos. Kodit ovat kalliita, joten ei ihme, että moni satsaa aikaa ja rahaa tehdäkseen kodistaan täydellisen. Parhaimmillaanhan se on hienoa: kodista tehdään kaunis ja toimiva. Toisaalta on hassua, että kodista tehdään täydellinen, mutta vieraita sinne kutsutaan harvemmin kuin ennen vanhaan. Ehkäpä sisustuslehden tai -blogin lukija on se vieras, jolle kotia esitellään.

Välillä mietin, miten sisustusvillitystä voisi kuvata kaunokirjallisuudessa. Sehän on voimakas ilmiö ja kertoo varmasti ajastamme paljon. Sisustusharrastukseen kuitenkin kuuluu hienojen nimien ja kapineiden keräily, joka kaunokirjallisuudessa vaikuttaa nopeasti tylsältä, varsinkin jos lukija ei ole sisällä ilmiössä. Brändit ja nimet myös vanhenevat nopeasti. Ja toisaalta taas, taitavasti käytettyinä ne luovat ajankuvaa, kuten romaanissa American Psyko.