Miehenkipeyttä

Suoma Tara: Vanhapiika (Gummerus, 1930)

Lainasin tämän romaanin summamutikassa, koska sekä aikakausi että kirjan nimi herättivät mielenkiinnon. Kirjailijasta en löytänyt sen enempää tietoa. Romaani kertoo Laura Törnestä, joka työskentelee virastossa ja asuu ystäväpariskunnan alivuokralaisena. Kirjan nimestä päättelin alussa erheellisesti, että kyse on vanhasta naisesta. No eipä olekaan: romaanin puolivälissä Laura täyttää 25 vuotta ja on siis “virallisesti” vanhapiika. Pilkalliset työtoverit järjestävät hänelle kukituksen merkkipäivän kunniaksi.

Kirjassa ei ole sen kummempaa juonta. Päähenkilö on jo nuorena aika katkera, mutta toivoo silti pääsevänsä naimisiin – se ei kuitenkaan ota onnistuakseen. Romaanina Vanhapiika ei ole kovin kummoinen tekele. Kerronta hyppelee tapahtumasta ja paikasta toiseen epäjohdonmukaisesti. Kiinnostavaa ajankuvaa siinä sen sijaan on. Kirjailija kuvaa naisen aseman aika toivottomaksi. Rikkaiden perheiden tyttäret kyllä pääsevät naimisiin, olivatpa kuinka tyhmiä ja rumia tahansa. Köyhä tyttö pääsee naimisiin vain, jos on poikkeuksellisen kaunis. Lauran kohtalona näyttää siis olevan riutua virastossaan.

Lauran kohtalo ei kuitenkaan oikein onnistu koskettamaan lukijaa, sillä hänet kuvataan – ehkä tahattomasti – kolkoksi ihmiseksi. Hän on kyllä kovin hyveellinen, mutta esimerkiksi vieraillessaan ystävien “kaupunkihuvilassa” Helsingissä hän menee asumuksen “loistosta” aivan sekaisin.

Kirjan lopulla Laura lähtee ystävättärensä kanssa Kannakselle aurinkolomalle. Ranta- ja hotellielämää kuvataan hauskasti. Hupaisa yksityiskohta oli, että hotellin tarjoilija kuljeskelee kahvipannun kanssa uimarannalla tarjoilemassa sumppia. Myös aiemmin lukemassani Mika Waltarin romaanissa lomailtiin Karjalan hiekkarannoilla. Harmi ettei kummassakaan kirjassa kuvattu aihetta enempää – Vanhapiiassa käy kyllä ilmi, että hotellit olivat oikeita kutupesiä, romanssit roihusivat!