Musta peili ja hämärä

Toissatalvena katsoin päähänpistosta kaikki alkuperäisen Twilight Zone -sarjan jaksot, jotka YouTubesta löysin. Sarjastahan tehtiin uusi versio 80-luvulla ja vielä uudempi joskus 2000-luvun alussa. Alkuperäinen on kuitenkin paras. Siinä on omituinen tunnelma ja jaksot ovat todella taitavasti kirjoitettuja.

Nyt katsoin Netflixin sarjan Black Mirror, jota on verrattu Twilight Zoneen. Black Mirror on hyvä sarja, muttei mielestäni pärjää alkuperäiselle Twilight Zonelle. 60-luvun sarjassa kukin jakso kestää puoli tuntia. Noin 25 minuutin paikkeilla käsikirjoituksessa tulee keikaus. Ainakin minulle valtaosa keikauksista oli yllättäviä ja sai katsomaan tarinaa eri näkökulmasta. Tämä yllätyksellisyys jää uupumaan Black Mirrorista.

Twilight Zone oli myös monella tapaa filosofisempi ja psykologisempi kuin Black Mirror. Yksi parhaita jaksoja on tarina, jossa omakotitaloalueella asuva perhe päättää rakentaa väestönsuojan. Naapurit pilkkaavat perhettä – kunnes syttyy ydinsota. Puoleen tuntiin on saatu mahdutettua todella raadollinen kuva ihmisestä silloin, kun hengissäsäilymisvietti ja itsekkyys ottavat vallan.

Black Mirrorin lähitulevaisuusvisiot ovat uskottavia ja kylmääviä, mutta jotain jäi silti puuttumaan. Osa jaksoista oli liian itsestäänselviä ja osoittelevia. Psykologia jäi pintapuoliseksi.

Oli kuitenkin todella virkistävää katsoa vaihteeksi “antologiasarjaa”, siis tv-sarjaa, jossa jokainen jakso on erillinen tarina.