Muurilla

Patsas kuvaa Conrad Schumann -nimistä sotilasta, joka kirjaimellisesti loikkasi Länsi-Berliiniin 1961.

Muistaminen on kiehtonut minua pienestä asti. Jopa teininä tykkäsin kuunnella vanhojen sukulaisten muistoja, kirjoitin niitä muistiin päiväkirjaani. Minua kiehtoi myös muistojen epäluotettavuus sekä ihmisen taipumus kutoa muistoistaan tarinoita ja jatkumoita. Berliinissä muistamista pääsee pohtimaan tämän tästä.

Muistaminen ja muistamisen prosessit ovat kiinnostaneet paitsi kirjallisuuden teemoina, myös kuvataiteessa. Muistomerkit ovat jännittäviä, koska ne pyrkivät olemaan konkreettisia ja muistuttamaan samalla menneestä. Berliinin muurin muistomerkit ovat erityisen kiehtovia. Muuri oli hyvin konkreettinen, kivulias asia lukemattomien ihmisten elämässä, kunnes se oli vähällä kadota kokonaan, jälkiä jättämättä. Onneksi jokainen murikka ei päätynyt matkamuistomyyjien valikoimiin ja turistien taskuihin.

Vietin eilen pitkän tovin muurin muistopuistossa, joka on mielestäni erinomaisesti suunniteltu ja toteutettu muistomerkki. Puisto sijaitsee Bernauer Straßella, joka on tuttu lehtikuvista. Ihmiset pyrkivät pakoon idästä hyppimällä kerrostalojen ikkunoista ja loikkimalla piikkilankaesteiden yli. Alueelle kaivettiin useita pakotunneleita: menestyksekkäin oli tunneli, jonka kautta pääsi pakenemaan lähes kuusikymmentä itäsaksalaista. Tunneleihin mentiin kellareista, joista osa on vielä tallessa. Pakoa yritettiin myös suljettujen metroasemien ja viemäreiden kautta.

Kahden muurin väliselle rajavyöhykkeelle jäi kirkko, joka autioitui, sekä hautausmaa, jolta siirrettiin vainajat muualle. Puistossa on infotolppia, joihin on koottu tavallisten ihmisten tarinoita kuvineen. Pahimmillaan muuri hajotti perheitä, esimerkiksi vanhemmat jäivät itäpuolelle, eivätkä päässeet tyttärensä häihin länteen.

Alueella on muurinpätkiä ja raunioita. Pakotunnelien paikat osoitetaan rautapalkeilla ja pakoyritykset on merkitty laatoilla. Berliinin muurin kohdalla konkreettisuus on tärkeää, koska koko juttu vaikuttaa niin järjettömältä ja suorastaan epäuskottavalta.

Laatat maassa muistuttavat, että juuri tällä kohdalla joku pakenija otettiin kiinni ja joku pääsi pakenemaan.

Lähimpänä länteä sijainneen muurin paikka on merkitty ruosteenpunaisilla rautatangoilla. Lapset ja teinit halusivat tietysti heti mennä leikkimään tankojen väliin.

Maailma muuttuu. Kun tutkailin infokylttejä, tämä mies hölpötti tauotta kännykkään ainakin puoli tuntia putkeen. Mietin, miten vaikea Itä-Berliinistä oli kommunikoida länteen: puhelinta oli vaikea saada ja kirjeet tarkastettiin, eikä idästä tietenkään menty kahvikekkereille sukulaisten luo länteen. Nyt voi pälpättää sydämensä kyllyydestä.

(Schumannin elämä lännessä ei ollut onnea ja auvoa, kuten tämä kiinnostava artikkeli kertoo.)