Nääntyvä tyttö

Emma Donoghue: The Wonder (Picador, 2016)

Eletään 1860-lukua. Nuori englantilainen sairaanhoitaja Lib Wright matkustaa Irlannin maaseudulle hoitamaan 11-vuotiasta tyttöä, Annaa. Perillä selviää, että hänen tehtävänsä onkin vahtia tyttöä: tämä väittää eläneensä neljä kuukautta syömättä, ja hänestä halutaan seudun oma pyhimys. Libin pitäisi todistaa, että tyttö tosiaan elää ilman ruokaa. Itsensä Florence Nightingalen kouluttama Lib ei usko hetkeäkään, että kyseessä on Jumalan ihme – kukaan ei voi elää syömättä.

Halusin lukea tämän romaanin, koska nuorten tyttöjen uskonnollinen mania kiinnostaa. Opiskeluaikoinani kirjoitin esseen John Ruskinista ja tuolloin luin Rose La Touchesta, johon Ruskin oli päätä pahkaa rakastunut. Luin myös muista samanlaisista tapauksista. Paastoavilla nuorilla tytöillä oli ilmeisesti anoreksia, jonka he peittivät uskonnollisella manialla. Paastoaminenhan on aina kuulunut uskonnon harjoittamiseen, varsinkin katolisilla. 1800-luvulla muotia oli hurmoshenkinen uskonnollisuus, vaikka samaan aikaan Nietzsche kritisoi uskontoa ja Darwin esitti todisteita evoluution puolesta. On sanottu, että nuoret tytöt varsinkaan viktorianisessa Englannissa eivät voineet hallita elämässään mitään muuta kuin sitä, kuinka monta murua ruokaa pistivät suuhunsa. Aikakauden korsettimuoti tietysti kannusti ennestään laihtumaan. Uskonnollisen manian kautta tytöt saivat ihailua osakseen ja elämälleen merkityksen.

Nuorten tyttöjen puhtautta ja neitseellisyyttä ihannoitiin. Neitseellisyyden ihannointi johtui sekä hirivittävistä sukupuolitaudeista kuten syfiliksestä, että monimutkaisemmista syistä (olisi kiinnostavaa lukea tämä kirja aiheesta). Uskonnolliseen maniaan takertuminen antoi tytöille mahdollisuuden lakata kehittymästä ja joutua naimisiin.

Romaanin Anna elää rutiköyhässä kyläpahasessa, jossa ollaan hyvin uskonnollisia. Isoveli on kuollut jokin aika sitten. Kylän lääkäri on vanha höppänä, joka haluaa uskoa, että Anna on Jumalan ihme. Myös perheellä on pakkomielle siitä, että tytär on matkalla pyhimykseksi. Alussa Lib koettaa säilyttää ammatillisen etäisyyden, mutta vähitellen hän kiintyy älykkääseen tyttöön. Miksi tämä ei syö? Miten lapsi on säilynyt hengissä syömättä? Samalla Lib joutuu kohtaamaan oman menneisyytensä murheet.

Romaani on kiehtova, jopa jännittävä. Katolisuutta ja irlantilaisia uskovaisia Donoghue kuvaa karusti. Pyhimyskulttia käytetään älykkäästi. Sekä Libin että Annan persoonallisuudet ovat kiehtoa, samoin äidin.

Pidin romaanista todella paljon. Ainoa miinus oli loppuratkaisu, joka tuntuu olevan aivan eri genreä. Lopetus tuntui tyhmältä ja epäuskottavalta, ja oli eri paria romaanin kanssa.