Nainen hourulassa

Katja Kallio: Yön kantaja (Otava, 2017)

[Lahja kustantajalta]

Amanda on levoton nainen aikakaudella, jolloin naisten tehtävä oli olla siveitä äitejä. Samaan aikaan katuprostituutio rehotti Turussa ja Helsingissä, syfilis ja muut sukupuolitaudit vaanivat myös prostituoitujen asiakkaita. Työväen tyttärillä ei ollut mahdollisuutta opiskella, eikä ainakaan nähdä maailmaa.

Katja Kallion päähenkilö on Amanda Aaltonen, jonka esikuva oikeassa elämässä syntyi vuonna 1864. Kertomansa mukaan Amanda pääsi kuumailmapalloilijan matkassa Pariisiin ja liehui Lontoossakin. Palattuaan Suomeen hän päätyi naisten mielisairaalaan Seilin saarelle. Sieltä ei ollut paluuta normaalielämään.

Romaanin Amanda on rauhaton ja röyhkeä – oma äitikään ei jaksa häntä. Välillä Amanda asuu miesten luona, välillä naisten, välillä kadulla. Raataminen tehtaassa tai piikana ei houkuttele, rahaa Amanda hankkii myymällä itseään Turun kaduilla. Tie johtaa välillä naisvankilaan, mutta sielläkään Amandaa ei saada kuriin. Palattuaan Turkuun hän törmää kuumailmapalloilijaan ja lyöttäytyy puoliväkisin tämän matkaan. Taivaalla nainen on vapaa ja onnellinen, mutta Pariisissa köyhä arki haasteineen on jälleen vastassa. Amanda ei löydä paikkaansa sieltäkään.

Valtaosa romaanista tapahtuu Seilin saarella, mielisairaalassa. Sairaala on suljettu yhteisö, jo maantieteellisestikin. Saaren asukkaat jakautuvat potilaisiin, sairaalan henkilökuntaan ja muutamaan muuhun asukkaaseen, jotka tekevät hanttihommia sairaalalla. Keskiössä näistä henkilöistä on Isaksson, jonka kanssa Amanda löytää yhteisen kipinän.

Mielisairaanhoito oli tuolloin alkeellista, hoitajilla ei ole minkäänlaista koulutusta ja lääkäri vierailee vain kerran viikossa, lähinnä katsastamassa fyysisiä vaivoja. Potilaat tekevät esimerkiksi käsitöitä, jotteivat olisi jouten. Henkilökunnasta osa suhtautuu potilaisiin halveksien, toiset myötätunnolla.

Nykyaikana Amanda varmaan saisi jonkin diagnoosin, kuten aistiyliherkkyys tai adhd. Omana aikanaan hän oli yhteiskuntarauhaa uhkaava villi-ihminen, joka piti sulkea pois silmistä, sairaalan kuriin ja nuhteeseen. Mitään mielisairautta hänessä ei havaittu, mutta saarelta ei ollut paluuta.

Yön kantajan teemoina on ulkopuolisuus ja sopeutumattomuus, naisen asema ja naisiin kohdistuvat odotukset ja normit. Vaikka ollaan 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, asenteet heijastelevat nykyisiä. Tietysti naisen asema yhteiskunnassa on parantunut todella paljon, mutta pinnan alla asenteissa on paljon samaa. Kallio käsittelee myös valtaa ja vallankäyttöä. Virkistävää on se, että päähenkilö on kapinallinen, muttei mikään hyveellinen maailmanparantaja, vaan välillä aika kaoottinen ja pinnallinenkin.

Romaanin kieli on runollista ja varsinkin luontokuvaukset tuntuvat todellisilta, aivan kuin olisi päässyt käymään saarella. Amandan tuntemuksia kuvataan riipivästi. Koskettavin ulottuvuus kirjassa on väärään aikaan ja rooliin syntymisen teema. Jonain toisena aikakautena Amanda olisi voinut elää aivan toisenlaisen elämän. Eräänä juonteena Kallion romaanissa kulkee naiseus: sallitut tavat toteuttaa naiseutta ja seksuaalisuutta, ja lopulta naiseuden kuihtuminen sairaalan karussa ympäristössä.

Välillä romaani toi mieleen Sarah Watersin kirjan Fingersmith (Silmänkääntäjä). Siinäkin on yhteiskunnassa repaleisilla reunamilla elävä nainen, joka päätyy mielisairaalaan, vaikkei ole sairas. Fingersmithin tarina tapahtuu vain parikymmentä vuotta ennen Amandan kokemuksia, mutta viktoriaanisessa mielisairaalassa ovat käytössä paljon brutaalimmat otteet. Toisaalta Amanda onkin Seilissä helpompien potilaiden osastolla.

Yön kantaja on mukaansa tempaava lukukokemus, joka jää mietityttämään pitkäksi aikaa.