Naisasiaa ja arkihistoriaa
Anne Ollila: Jalo velvollisuus – virkanaisena 1800-luvun lopun Suomessa (SKS, 1998)
Jaakko Paavolainen: Lapsuus Kanneljärvellä (Tammi, 1982)
Nämä teokset ovat samaan aikaan esittelyssä, koska molemmissa kuvataan lapsuutta ja nuoruutta entisaikoina. Anne Ollilan tutkimus käsittelee Lucina Hagmania, Emilia Hällströmiä ja Naemi Ingmania, jotka olivat naimattomia uranaisia aikakautena, jolloin sellaista vieroksuttiin. Naisen tärkein tehtävä oli avioliitto ja äitiys. Monissa perheissä panostettiin tyttöjenkin koulutukseen, koska kansallisuusaatteen aikakaudella äitien ja vaimojen piti olla sivistyneitä. Hehän kasvattivat Suomen tulevaa sivistyneistöä!
Ollilan teos on selkeä ja kiehtova katsaus naisen asemaan aikana, josta ei oikeastaan ole kovin kauan. Olen aiemminkin lukenut aiheesta, mutta tästä teoksesta sain lisätietoa esimerkiksi järjestö- ja yhdistyselämän tärkeydestä naisten arjessa. Ollila tuo myös hyvin esiin sen, että kun naisilla ei ollut paljon mahdollisuuksia menestyä uralla, he panivat toivonsa veljiin ja aviomieheen. Näiden kautta nainenkin pääsi iloitsemaan ammatillisesta menestyksestä.
Jaakko Paavolaisen kirja osui käteen kirjaston kierrätyshyllystä. En tiedä, onko keski-iän oire, että Karjalan historia on alkanut kovasti kiinnostaa. Paavolainen kertoo kiinnostavasti paitsi Karjalasta, myös lapsuudesta. Paavolaisen isä oli kansanedustaja ja Kanneljärven kansanopiston rehtori. Karjalassa oli paljon sukua. Välillä käydään rantalomalla Terijoella, oppikouluun Paavolainen menee Viipuriin. Esimerkiksi kuvaus uintireissusta Terijoen hiekkarannoille on kuvattu aivan ihanasti pikkupojan näkökulmasta. Lukija melkein tuntee tulikuuman hiekan varpaissaan.
Tämä kirja oli muutenkin erittäin viehättävä. Paavolaisella on sekä ymmärrystä lasten maailmaa kohtaan että lämmintä itseironiaa. Hänellä on myös erinomainen muisti: kirja on herkkua arkihistorian ystäville. Entisajan kasvatustavat ja perhekulttuuri kuvataan kiinnostavasti. Perheen koirakin tuntuu kokonaiselta persoonalta. Vaikka Paavolaisen lapsuus loppui sotaan ja evakkomatkaan, tämä oli mielestäni oikea hyvän mielen kirja.