Naisia sodan aikaan

Heidi Köngäs: Sandra (Otava, 2017)

[Lahja kustantajalta]

Työtön näyttelijä Klaara miettii isoäitinsä Sandran menneisyyttä. Isoäiti on ollut Klaaralle turvallinen ja rakas hahmo. Sandran menneisyys on kuitenkin ollut karu. Sisällissodan puhjetessa Sandra on nuori torpparin vaimo. Aviomies Janne joutuu vastoin tahtoaan vedetyksi punaisten puolelle. Sandra ja appivanhemmat joutuvat selviytymään ilman Jannea. Välillä seurataan Jannen topakkaa siskoa Lyytiä, joka työskentelee palvelijana perheissä.

Romaani tuo sodan kauhut lähelle. Sandra ja Janne ovat tavallisia, ahkeria ihmisiä, jotka historian oikusta joutuvat mukaan konfliktiin. Sandra raataa voimiensa rajoilla. Hänen on pidettävä huoli lapsikatraasta sekä appivanhemmista, omasta torpasta ja suoritettava taloon työvelvoite, jotta perhe saa pitää kotinsa.

Romaania kantaa vahva suru, joka sakenee loppua kohti. Naiset ja lapset kantavat oman taakkansa sodasta, pienet pojat joutuvat ottamaan isän tehtäviä itselleen. Ruokaa ei ole tarpeeksi, eivätkä hentojen poikien voimat meinaa riittää. Kun isä palaa vankilasta, kärsimys on jättänyt jälkensä koko perheeseen.

Romaanin nykytaso jäi minulle vähän etäiseksi. Nykytaso kuitenkin muistuttaa tehokkaasti, miten lähellä romaanin tapahtumat ovat. Sisällissodasta on ensi vuonna kulunut vasta 100 vuotta. Samoin on lähellä äärimmäinen köyhyys, puute ja nälkä. Sandra haluaa taistella lapsilleen kengät, jotta nämä pääsisivät kouluun, mutta köyhäinhuollosta saa vain yhdet. Sandra on itse joutunut lapsuudessaan huutolaiseksi, hänet on siis ostettu lapsityöläiseksi. Sandran mielessä on koko ajan tietoisuus siitä, että jos hän ei jaksa, omia lapsia odottaa sama kohtalo.

Lukija imeytyy mukaan Sandran koettelemuksiin. Nälän kuvauksia lukiessa melkein sattuu omaankin ruumiiseen. Kielenkin tasolla Sandra on hieno lukukokemus. Lapsia kuvataan tosi taitavasti.

Seikka, joka mietitytti minua on Sandran suhde uskontoon, tai oikeastaan sen puuttuminen. 1900-luvun alussa uskonto vaikutti voimakkaasti käytännön asioissakin. Varmasti uskonnon läpäisemässä yhteiskunnassa kasvanut olisi sisäistänyt luterilaiset opit, vaikkei itse olisi uskonnollinen. Nykysuomalaisillakin on taipumus miettiä, ovatko vastoinkäymiset rangaistus jostain. Sandran ajattelussa ei kuitenkaan ole hitustakaan uskonnollista taikauskoa, Jumala ei edes käväise hänen mielessään. Jäin miettimään, olisiko tuon ajan ihminen oikeasti ollut noin irrallaan uskonnosta.

Toinen seikka, mikä lukiessa mietitytti olivat lehmät. Mielestäni lehmillä ei ollut tarpeeksi painava rooli tarinassa! Lehmien hoitohan on Suomessa ollut naisten työtä. Aikana ennen tehonavettoja naiset olivat kiintyneitä lehmiinsä. Vanhoissa romaaneissa lehmistä puhutaan aina nimillä, eikä vain lehminä.

Sandraa lukiessa palasi mieleen eräs lempikirjani, Anna Bondenstamin Kuilu (Tammi, 1967, suom. Elvi Sinervo). Bondestam on ilmeisesti tärkeä tekijä suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa, mutta suomenkielisessä kirjallisuushistoriassa melko tuntematon. Kuilu kuvaa äärettömän taitavasti sodan vaikutusta lapseen. Työläiskodin pieni tytär Rut valvoo kaikki yöt peläten, että valkoiset hakevat isän. Romaani on hieno ja järkyttävä.

Kansikuva on Tapani Utriaisen.