Naurun takana on pimeys

Marian Keyes: Angels (Michael Joseph, 2002)

Olin heräteostanut tämän pokkarin joskus kirppikseltä, jotta hyllyssä olisi kepeää luettavaa flunssan iskiessä. Olen kuitenkin ollut viime vuodet tosi terve, joten kirja oli jäänyt lukematta. Tartuin romaaniin, koska olen viime aikoina miettinyt (taas) humoristisen fiktion dilemmaa. Oikeasti hauskaa proosaa on vaikea kirjoittaa ja sitä on myös vaikea löytää.

Marian Keyes on suosikki-chick-lit-kirjailijani, koska hänen romaaninsa ovat fiksun humoristisia ja päältä keveitä. (Keyes tosin kritisoi chick lit -termiä.) Keyesin teemat ovat kuitenkin vakavia, ja moni lukija onkin sitä mieltä, ettei häntä pitäisi lukea chick lit -genreen lainkaan. Rachel’s Holiday käsittelee huumeriippuvuutta mustan huumorin keinoin, This Charming Man alkoholismia ja Anybody Out There nuoren ihmisen yhtäkkistä kuolemaa. On aika huikea saavutus onnistua kirjoittamaan hauskoja kirjoja tuollaisista aiheista! Keyes on itse entinen alkoholisti ja kärsinyt vaikeasta masennuksesta. Ongelmistaan hän on kertonut avoimesti, mikä on hieno juttu. Keyes on sanonut, että parhaan komedian juuret ovat epätoivossa – osuva ajatus.

Keyes on ihailtavan taitava kertoja. Hänen romaaninsa jakaantuvat kahteen ryhmään: Walshin perheestä kertoviin ja toisiin, joissa on vaihtuvat henkilöhahmot. Walshin perhe on oiva keksintö: eksentrisessa dublinilaisperheessä on viisi tytärtä ja voimakas äiti – isä on välillä ahtaalla matriakaalisessa porukassa. Keyes on kirjoittanut romaanin jokaisesta tyttärestä, mikä luo kivan turvallisuudentunteen. (Suomalaisista kirjailijoista kodikkaan, turvallisen sarjan luomisessa on onnistunut ehkä parhaiten Outi Pakkanen. Me Pakkasen fanit emme varmaan koskaan kyllästy lukemaan Anna Laineesta ja hänen herkuistaan!)

Angels-romaanissa pääosassa on Maggie Walsh, joka on aina ollut vauhdikkaan perheen valkoinen lammas, kunnollisin tytär. Maggie on mennyt nuorena naimisiin tasaisen ja turvallisen Garvin kanssa sekä opiskellut lakinaiseksi. Perhe ja ystävät tyrmistyvät, kun Maggie yhtäkkiä jättää Garvin, sillä se ei sovi siihen kuvaan, joka heillä Maggien persoonasta on. Samaan syssyyn Maggie saa potkut.

Maggien lapsuudenystävä Emily työskentelee käsikirjoittajana Los Angelesissa ja Maggie lähtee hänen luokseen nuolemaan haavojaan. Los Angelesissa hän tutustuu hauskoihin hahmoihin ja yrittää auttaa Emilyä. Samalla käydään läpi Maggien avioliittoa. Emily on kiinnostava ja moniulotteinen henkilöhahmo.

Angels ei mielestäni ole Keyesin parhaita romaaneja ihan vain sen takia, että romaanilta kestää todella kauan päästä käytiin. Vielä sivulla 120 ihmetellään turistityyliin sitä, että Los Angeles ja Hollywood ovat samanlaisia kuin telkassa. Olin vähällä jättää kirjan kesken, mutta sivun 150 paikkeilla kerronta pääsi vauhtiin ja loppupuolta kohti Keyesin huumori oli herkullista. Romaania olisi voinut lyhentää alkupäästä rutkasti. Goodreadsissa moni lukija on samaa mieltä.

Kirjallisuudentutkija Elaine Showalter kirjoitti Angelsista Guardianiin erinomaisen kritiikin, jossa hän käsittelee oivaltavasti myös Keyesin fiktion ydintä, huumorin ja murheen tasapainoa. ”Keyes on romanttisen komedian kirjoittaja, joka on erikoistunut katastrofeihin ja vahingoittuneisiin elämiin” on nappiin sanottu.

Oman pokkarini kansi on tosi tyhmä, sillä kirjassa ei viitata mitenkään enkeleihin. Sama romaani on saanut vaikka minkälaisia kansia. Miksihän suomennoksen kannessa on fitness-malli?